lauantai 4. huhtikuuta 2009

Älä pelleile vainajien silmien alla

Tämän varoituksen lausui Mudeya Polobille kuolleitten valtakunnassa. Luita ja pääkalloja oli selän takana. Oliko niitä 6 miljoonaa? Papualla asukkaita 6,3 miljoonaa. Olen nähnyt kaiken, minkä papualaiset näkivät neljä kuukautta kestävällä opintomatkalla Ranskaan. Minulle on annettu aikaa 60 vuotta + 54 omaishoitovuotta = 114 vuotta, minkä vietin opintomatkalla kiinalaiseen helvettiin. Loppu elämä on matkamuistoja tältä matkalta. Olen jo kertonut niistä lapsenlapsille kivitaloilla istuessamme. Tulevat päivät ovat vanhan kertausta. 

Tulevaisuustutkimukseen osallistuessani 99 vuotiaaksi toivotti opettajani hyvää terveyttä. Sitä toivotti kirjeystäväni tietäessään sairastuneensa vakavasti. Toivotukset ovat tuottaneet tuloksen. Olen jättänyt kivut ja lääkkeet taakseni. Se ei ole ollut lääkärien tarkoitus, vaan minusta ollaan tekemässä sekopäistä. Nukutko sinä?
- En, minä rentoudun ajurin asennossa ja odotan seuraavaa vossikkakyydin tarvitsijaa.  
Istuin sohvalla takkatulen lämmössä ja valossa. Punaviinilasin olin tyhjentänyt ja varmistin, että lasi pysyy sormien välissä vaikka suljen silmäni. En pelleillyt vainajien silmien alla. Sain kuulla, että rebirthingopettajani on kuollut.

Ei kommentteja: