Tiettyjä kuvia katsoessani palautuu mieleen vanhoja asioita kaukaa ja elämän jatkuessa aina vain kauempaa. Tuntemattoman sotilaan tyttärenä 60 vuotta antaa ajasta kulmaa zoomata. Kun siihen lisään ne (10x5,4 ) 54 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta, todennäköinen ikäni on 114 vuotta. Aikaa ei ole jäljellä tapettavaksi asti enkä tarvitse elääkseni enää yhtään kuponkitarjousta, jota maksan leivän, puhumisen, katsomisen hinnoissa ts kiinteissä kuukaisimaksuissa, vaikka en niitä käytäkään. Todistuksia, diplomeja ja hattuja on riittämiin. Seinät tapetoin todistuksilla ja katselen niiden allekirjoituksia ja symbolimerkkejä.
Hatun voin pistää kepinnenässä oven raosta kuin entinen ukko kotiin palatessaan. Jos hattu pysyi sisällä, voi kohta mennä itse perässä. Verkkokirjoittajan talossa ei ole ovia eikä ikkunoita. Voin vapaasti tulla ja mennä, mennä ja tulla. Olen yhtäaikaa nuori ja vanha, vanha ja nuori. Tiedän olevani yhtä ei-toivottu profeetta omalla maalla kuin meidän istuva presidentti Suomen rauhanpalkitun juhlassa kuninkaallisten seurassa. Siksi yhdyn Tutun kanssa jammailemaan paljasjaloin Afrikan kadulla päivänä, jolloin Mandela vapautui 27 vuoden jälkeen vankilasta. Olen tanssinut Afrikassa aina voitontanssini, kun Tiekarttaa Länsirannalla sovitellaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti