Kymmenen vuotta eteenpäin kotonahoitamisessa vei minut 1900-luvun alkuun. Vaihdoin vuosituhatta ilotulitus- ja karnevaalitunnelmissa. Mistä lie noussut tunne, että kaikki on hyvin maailmassa ja omassa elonpiirissä. Yhdeksässä vuodessa olen joutunut kuitenkin vuoteen 1809. Katsauksesta särähti korvassa epäpätevät ja ylimieliset virkamiehet. Uuden vuoden puheessa elinikäinen oppiminen, lasten pahoinvointi ja perheväkivalta. Pitää ottaa kissa pöydälle ja kyniä, mistä kaikessa yksilötasolla on kyse. Itse ainakin olen tehnyt parhaani ja pysyn kokemusteni takana.
Vastakaikua olen saanut Viron Metsäveljiltä ja Ruotsista. Siellä Christina Doctare kertoo kokemuksesta naisiin kohdistuneesta väkivallasta sotatoimialueella Bosniassa. Voin nähdä omassa ympäristössä Irakin sodan alun ja hajanaiset siellä täällä leimahtaneet tulitukset, joiden en uskonut kantautuvan Tuuspeltoon asti. Sielläkin syttyi sota. Nurkkapielissä kuului kuiske, että minut hommattaisiin pakkopaitaan ja isä pakkohoitoon.
Tunnen samaa kohtalonyhteyttä luokkatoveriani kohtaan. Hän vietti elämänsä suljetussa laitoksessa. Kunta otti hänet sieltä pois asumaan vanhusten talossa, kun sukulaisilla ei ollut mahdollisuutta hänestä huolehtia. Itse olin ollut omasta valinnastani maailmalla ja tulin vanhempieni auttajaksi. Kunta otti pesästä hoidettavan perintöosuuden korvaukseksi 30-vuotisesta laitospaikasta. Samaa kunta yrittää minun kohdallani ottaa omalla oikeudella, viekkaudella ja vääryydellä meidän rantaa omaan käyttöön.
Tämä on mielenkiintoista tarkastella EU-rahojen suhteen. Mihinkä upposivat omaishoidontukeen tarkoitetut rahat. Kuinka kunta kierrätti maksamalla minulle omaishoidontukea ja perimällä sen isältä palvelumaksuna takaisin. Siksi että minun työtä arvostettiin ihan pilviin asti. Presidentin puheesta tämäkin lainaus "ylistämällä alistetut" omaishoitajat.
"Kissa elää kiitoksella, koira pään silityksellä" totean tänä iltana palattuani kotimiehen tehtävästä. Se riittää minulle kuin koiralle savustettu siankorva, että pääsin ulos katsomaan ilotulitusta. Kuin silloin ennen on kaikki yhtä hyvin taas. Kuinka jouduinkaan uuteen leiriin, joka minua viehättää nettiympäristönä. Jääkö siitä jäljelle nelikulmainen amerikkalainen unelmahattu kuin Rautavaaran isoisästä olkihattu vain. "Ol' kerran pieni hattukauppa sivukadulla. Niin pientä kauppaa nykyään et löydä todella. Ja siihen puotiin isoisä kerran piipahti" ja jäi koukkuun myyjättären silmiin sinisiin.
Ideaparkissa poikennut kertoi, kuinka paljon siellä oli halpoja pipoja. Tieto ei saanut minua vakuuttuneeksi ja ilmoitin, etten lähtisi pipokauppaan. Olinhan epätavallinen yrittäjä suorittamaan yrittäjän ammattitutkintoa. En saisi porkkanaksi tarkoitettua stipendiä tutkinnon suorittamisesta. Siihen kouluttaja loihe lausumaan. Kyllä sinullekin joku pipo annetaan. Olin nähnyt lippiksien logot. "Terveisiä vitusta". Kiitos ei, sellaiseen hatuttamiseen en suostu, vaikka voin yhtyä Enbusken otsikoihin terveisistä juuri sieltä. Näin on näreet ammattitutkinnon suorittaneen laillistetun hierojan ja omaishoidosta kokemuksen hankkineen "Varhennetun Vanhuksen" elämäntyön realisoimisen kanssa.
Also sprach Zarathustra, maaoikeudelta en sitä kysy. Tiekartta Länsirannalla ei ole loppuunkäsitelty, sitä todistaa maahyökkäys Gazaan. Rantala on ollut suvun hallussa yli sata vuotta. Kunta asuttaa sitä tämän päivän mukaan ottamalla kynnysrahoja venäläisiltä ja rahoitusyhtiöltä. Kun maaomaisuus on siirtynyt uusrikkaille, kuntaa ei enää ole. Tuusniemen oekeet immeiset ovat kuolleet sukupuuttoon tai heidät on karkotettu rajaamalla heidän rakennuspaikkansa asuinkelvottomaksi reservaatiksi. Hullut ei huomaa eikä viisaat virka mittää maailmanmenosta. Kivet huutavat tai mielikuvissa kukkivat munkkien vihkimässä Juojärven vedessä. Juo järvi! Sitä on yritetty juomalla tyhjentää. Ja perintöosuus on siirtynyt suokukolle Etelä-Suomeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti