tiistai 27. tammikuuta 2009

YEAT

"Ensikerran" - tilanteeet seuraavat minua kuin hai laivaa. Ensikerran, kun silmäs näin, niin luulin auringon lostavan. Ensikerran, kun äänes kuulin, luulin lintusen laulavan. 
Nyt on tullut toiston maku. Toisto ei tehoa, vaan se kertoo tästä ajasta. Aukaisin oven projektikoulutuksiin ensi kerran. Sodan jälkeen oli koulunkäynti ihana oikeus. Projektikoulutukset ovat tätä päivää. Suurmiehet ja Minna Canth ovat tehneet uraauurtavaa työtä äidinkielen ja isänmaan eteen. Nyt olinkin vain maksava osallistuja, joista oli puute ja olinkin täyte, että projekti saisi rahoituksen. 

Kirjoitustaitona oli verkkokirjoitustaito. Ei voinut ottaa enempää päähän, kun zu Hause Pflegen oli työtäni ja kaikki tieto www-sivujen takana. Ensikerran - kokemus muuttui ulosheitoksi kadulle. Yksi osanottaja istuu luokkahuoneessa laatu- ja tasa-arvon nimissä. Otan vapaata tuolia, kun edessä oleva tuhahtaa: 
- Kaikki paikat on varattu. Peräännyn ovensuuhun odottamaan. Mahduin mukaan takarivin Taavina. Pyydettyyn palautteeseen järjestelyistä vastaan: 

Olen päivässä 12-vuotiaana kaukana kotoa. Oppikoulun piha on täynnä lukuvuottansa aloittelevia ensikertalaisia ja jo täysi-ikäisiä abiturientteja. Kello soi, rivit järjestyvät. Otin paikkani suorasta rivistä, enhän tiennyt, että ekaluokkalaiset olivat vain lauma. Mennään luokkaan, josta minut palautetaan aloituspaikkaani. 
Tämä palaute tehosi. James jakoi seuraavaksi kerraksi osallistujat pieniin ryhmiin pöytien ääreen. Minulle "varattu"- ilmoitus kertoi, että projekti oli räätälöity suurille organisaatioille koulutukseksi. Olin yksin edustamassa n. 300 000 omaishoitajaa kentällä. Minun omaishoitoaika oli ohi ilman koulutusta. 
Nyt olin vapaa tekemään, mitä tahdon. Ja minähän tahdon kaikkea mitä sairaan kanan mieli tekee. YEAT on viimeinen tahto-asia. En ota enää lukuun virallisia organisaatioita. Muunnan projektia Rudolf Steinerin sosiaalisen peruslain mukaan vapaaehtoistyöhön. Työnä se ei työtä ollutkaan, mutta nyt siitä pitää hakea ennakkopäätös, miten siitä saatua rahallista hyötyä verotetaan. 

Mielenkiintoista! "Aivoista kasvaa karvat pään ja sullakin on sadan metrin suolet." Velkaantuminen johtaa, että Suomi on kohta selvitystilassa. Ei riitä, että kunnat myyvät mökkipläntteinä rannat venäläisille. "Maaoikeushan sen viimekädessä päättää. Me voimme ottaa koko maan." Siellä oleva leskijohtaja perustaa Floridaa venäläisten asuinalueelle. Minä lähden Amerikkaan, onhan siellä Obama. 
- Johtaja, pitäs päästä kuselle. Johtaja katselee laitoksessaan ympärilleen: 
- Eikö ole ketään auttamaan? Olin tätini kanssa laitoksessa saattajana. Huomenna tulee työvoimatoimistosta työllistämispäätös laitosapulaiseksi viemään jalattomia kuselle. Mihinkä isän laitan päiväksi? Se ei ollut heidän asiansa, työllistäminen on tärkeämpää laitoksessa, jossa on todellinen tarve. Säästin nahkani sillä kertaa, olihan minulla kunnan kanssa tehty palvelusopimus, jota omaishoitosopimuksena käytiin päivittämässä viime tipassa. Olihan isäni lähellä laitospaikan tarvetta.

Ei kommentteja: