perjantai 30. tammikuuta 2009

Varattu turhautuneelle

MoveOn.org on nettiyhteisö presidentin valinnan takana. Sen sähköistä joukkovoimaa ei estänyt vastustajat eikä toisinajattelijat. Meillä sähköisessä äänestyskokeilussa 200 ääntä joutui hukkaan. Se on kärpäsenpäästö Itämeressä. Meille laajakaista oli kuin ylähuuli voileivällä. Minulla ei ollut verkkokirjoitustaitoa, kun ei ollut omaa konetta eikä nettiyhteyksiä. 

Yritin tehdä rahoituslaskelmia yhdistyksen koneella. Olin jo pitkällä, kun tuli tärkeämpi koneenkäyttäjä. Piti päästä järjestön sivuille ja minä keskeytin työni. Hän oli tärkeydessään kuin Haisint Bukei, Hyasintti Ämpäri. Minulla ei ole ämpäri päässä, mutta kirjeketju - vertaistukiryhmässä kirjeet suihkivat edestakaisin. Jonkun kirjenipun posti-Itella onnistui kadottamaan. Obama lupaa laajakaistayhteyksien lisäämistä Amerikassa. Sonera on maksattanut lankayhteyksistä perusmaksuja ja nyt lupaa purkaa viimeisetkin yhteydet kerimällä kaapelit kerälle kuin Runeberi keri runoja. Erotuksella, että runot ovat luettavissa, mutta Sonera ei enää kuulu.
Ja minäkö olen se tyhmä, pelisääntöjen ylläpitäjien mielestä. 
Minä häpeän teitä viisaat, kun ette viisaudessanne ymmärrä, että minäkin ymmärrän kirjoittamisesta kirjoitustaidon opittuani hanhensulalla ja musteella.  
Pohtiessani koulutuksen alkaessa liikeideaa, en tullut ajatelleeksi Omaishoitajat ja Läheiset - Liitolle lähettämääni turhautuneisuuden ilmausta, jonka liitän mukaan."Epävirallisen organisaation tehtävä on ratkoa ennalta-arvaamattomia ongelmia."

OSAKEANTI
18.12.2005

Omaishoitaja, kun saat hoidettavallesi hoitajan, itsellesi vapaa-aikaa ja matkasi maksetuksi, tullessasi hierontaan maksat siitä, minkä jaksat. Hieronta vastaa maksavalle asiakkaalle annettua hierontaa laadun ja ajan suhteen. Hieronta kestää yhdestä (1) - kahteen (2) tuntia.
Itse saat arvioida hinnan maksukykysi mukaan. Tullessasi hierontaan arvostat minun työtäni ja minä arvostan omaishoitajan työtä. (Arvojen vaihtotaloutta, jota ei rahalla mitata - sillä antaessaan saa -)

Tämä on mahdollista, kun olen virallisesti eläkkeellä 1.8.2006, jos siihen mennessä olisi eläkepäätökseni lopullisesti vahvistettu, kotisivut käytössä, näyttökokeen kansio täydennetty. Suhtaudun kaikkeen tähän tietyllä varauksella, kun ottaa huomioon lainsäädännön. Tähän asti ei työhistoriaan lasketa yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana toimittua aikaa. Lainkuuliaisena ymmärrän vähemmälläkin: Tyhjän saa pyytämättä. En jaksa enää todistella tekemisiäni tai tekemättä jättämistä. Olen iloinen kuitenkin, että olen selvinnyt tähän asti voidakseni kriittisesti arvioida aikaani kokemukseni perusteella.

Ei kommentteja: