maanantai 12. tammikuuta 2009

Olepa, ukko, vaikka Kivennavalta...

Kalastaja tuhisi rannallaan saaressa ja työnsi raivolla veneen vesille. Heitteli melat ja airot paikalleen ja suuntasi ääntä kohti. "Tuokee venettä" kutsuhuudon ilmoille päästänyt oli ehtinyt rantaan ja odotteli noutajaa. Kalastajan uho oli laantunut matkalla, tunsihan hän suutarin jo kaukaa. Suutari oli lähtenyt aikaisin kotoaan, oikassut Pitkän Jussin Ahojen kautta tuttuun rantaan. Ilmoitti aikeensa laskeutuessaan rinnettä alas päästä salmien yli Vihtaniemelle. Kaikki osui nappiin. 

Suutari oli ollut luottovankina isossa talossa. Sinne hän oli päätynyt Tammisaaren vankileiriltä. Kertoi isälleni junamatkasta vanginpuvussa, kuinka hienot rouvat käänsivät inhoten päänsä pois. Kaikki tämä vapaudenriisto syntyperästä johtuvaan ajatusmaailmaan. Suutarilla oli kuitenkin enemmän kansalaisluottamusta kuntalaisten mielestä kuin Saunaniemen Ierikalla. Tähän kohtalonyhteyteen minutkin liitetään, olihan isoisä torppari ja kinkerillä pappi suoritti nimenhuutoa: "Mäkitupalainen August Tirkkonen?" Isoisä oli aina paikalla, vastasi omasta osuudestaan lukutaitoisena kansalaisena. 
Kirkko keskelle kylää rakennettiin nälkäpalkalla, joten evästä oli viety kirkonrakentajalle torpasta, että kirkko valmistuisi kirkkokansan iloksi. Edellisen laman aikana valtakunnan sali kohosi kolmessa päivässä ja uskonkonsultit kalastellessaan seurakuntalaisia kirkkoonsa manasivat meidän kirkon "kadotuksen kirkoksi". Isäni jatkoi sotakirjeillä rintamalta oppimaansa luki-taitoa. Minulle se on koitunut luki-häiriöksi. Pitihän minun oppia välineellinen kirjoitustaito, jota ylläpitääkseni maksan nettiyhteydestä. Suutari luottovankina ja minä ITE sukupolvenvaihdostilanteessa olemme samassa veneessä historian toistaessa itseään. 

On lait ja projektiraportit paperipinoina, joissa maalaisjärki on hukkunut kuin joulun lapsi hankeen tai rapulapsi tillillä maustettuun, kiehuvaan vesipataan. Jos köyhänä syntynyt on punainen, on sitä yhtä varmasti punainen ja kuollut elävältä keitetty rapu. Rikkaus auttaa valkoiseksi maineeseen kuin maailman nopein kansa Kimi Räikkösen. Hän hyytyi lähtöruutuun uudessa tallissa, samoin minä osaamattomana tietokoneen ääressä ja vaihdoin väriä ferrarinpunaiseksi. Uuden värin myötä opin verkkokirjoitustaidon. 

Uraalinperhonen mustasi vähän valkoista kenraalia. Minua on pyöritetty punamultapytyssä, että hengenlähtö on ollut lähellä. Väri vain ei ole tarttunut. Metallille kuuluu kulta, hopea ja valkoinen. Punainen on metallia tuhoavan tulielementin väri. Sitäkin tarvitaan joskus hetkellisesti. Nyt on ollut tulen aika ja henkien taistelu. Sukupolvet ennen meitä tietävät Siperian opetuksen ja siellä kapojen naisen tarpeen. Eikä aika ole miksikään muuttunut. Naisena elän edunvalvojan lausuman uhan alla: 
- Naishieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa periaatteella, kuka kysyy, kuka maksaa. Edunvalvoja puhuu talousvaliokunnan puheenjohtajana omasta kokemuksesta syvällä, veretseisauttavalla rintaäänellä. Ei ole kuullut ukkaasia: Elä tapa! Siellä Arkadianmäellä itseä nostetaan ja kansalaisia alistetaan, kidutetaan ja toivotaan: 
- Kuolis' pois, jo herrat heidät hylkäs'. Odotan Sofi Oksasen palkittua kirjaa "Puhdistus" yhteisen menneisyyden kertaamiseksi "Karsintavaiheen" aikana.

Ei kommentteja: