sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Viattomien lasten päivä

Perinteinen joulu on takana. Maailma toistaa samaa historiaa kuin ajanlaskumme alusta lähtien se pyörähti käyntiin. Herodes vihastui, kun huomasi tietäjien palanneen kotimaahansa omaa reittiään. Kotimatka oli heille tuttu, mutta uutta tähteä seuratessaan he poikkesivat kuninkaalta kysymään hovista, missä on vastasyntynyt. Huhu oli pelätty vallankaappaus ja uhka Herodeksen syrjäyttämisestä. Ortodoksikirkko käsittelee joulun pääsiäisen kautta. Jopa musiikkivieras näki meitä kohdanneen rauhanpalkinnon olleen ennustettu kirjoituksissa: ihmeellinen neuvonantaja, rauhanruhtinas. 

Minusta kuitenkin maailman tuhosta on kyse, sillä Jumalakin vihastui maailman menoon ja ihmisiin. Pelasti Ukko-Noan perheineen ja kaikki eläinlajit pareittain. Lähetti kyyhkyn tiedustelulennolle. Arkki karahti kiville, eikä se ollut mikätahaansa irtokivi, vaan Araratinvuori. Siellä Ukko-Noa odotteli rauhankyyhkyn paluuta, joko vesi olisi laskenut, että vihreä oksa olisi tuomisina. Sateenkaari on kuitenkin liiton merkkinä, ettei toista maapallon hukuttamisyritystä tule siltä taholta. Ihmisille on jätetty vastuu rakastaa tai vihata toisiaan. Olen ollut väsynyt tänään. Nukkunut ehkä viimeiset uupumuksen rippeet pois. "Koulutie" ja "On opittava uudelleen" runojen välillä on minun henkilöhistoriani. 

Huomenna Tiekartta Länsirannalla saa viimeisen silauksen seitsÄmÄt veljekset-veljeskunnan toimesta. Se on julman jumalan tahto. Minulle syntymäkuntani anti on ollut viisi luokkaa kansakoulua maalaistalojen kamarissa ja tuvassa epäpätevien opettajien puuhaillessa omiaan tunneilla. Vanhempani pitivät minut ajan tasalla loma-aikoina. Sukupolvenvaihdos mummolassa ei saa tapahtua tämän päivän herodesten aikana. Sain siitä lakikirjan irtolehden lakipykälästä, mihinkä he lahjotun enemmistöpäätöksen perustavat. Minulle tulee valitusoikeus. Räikkö Räähkän kohtaloon olette itsenne sitoneet. Juudaksen evankeliumi oli ennakkosopimus kavaltamisesta. Siihen ei lainkirjain pysty.

Ei kommentteja: