tiistai 2. joulukuuta 2008

Vaalivilppi

Pois se meistä, että meilläkö olisi ollut vilpillinen vaalirahasotku. Vain poliitikon ajatusmaailmassa kaikki on mahdollista lakien laatimisessa ja niiden noudattamista vaadittaessa. Elä tässä herran pelossa ja nuhteessa. Vaalivilpistä kuulen jo klo 6.00 aamulla. Thaimaasssa lentokenttähässäkkä jatkuu. Se koskee n. 350 000 turistia. Luku on sama mitä MOT:issa ilmoitettiin olevan omaishoitajia. Olisipa se omaishoitajan onnenpotku jatkaa lomaa vaalivilpin tähden suljettujen lentokenttien Thaimaassa. Kaikki 300 000 omaishoitajaa yhtä aikaa lomalla tietämättä, milloin palataan kotiin. Täällä täyttyisi toinen lentokenttä 300 000 hoidettavasta, jotka eivät tiedä tilannetta. Siinä toteutunut visioni, kun hoitaja ei enää jaksa. Lähettää hoidettavan "Ei tarvitse palauttaa" - lappu kaulassa sairasautolla sinne jonnekin. 

Täydennän MOT:in ohjelman kahden naisen ryhmää huutavan äänenä korvessa. Puolen tunnin puheenvuorossa tuli selväksi, missä mennään lain puitteissa. Hoidin äidin kunnallisella kotihoidontuella. Isän hoitoon tuli uusi laki. Otin yhteyttä Om.hoit.järjestön lakimieheen. Kuinka onnistuu vanhan isän asuminen omassa kodissa ja minun käyminen siellä omaishoitajana. Sain lakimieheltä lakikirjan kopioituja sivuja laista, kuinka ylipäätänsä asutaan omassa rivitalo-osakkeessa. Sosiaalijohtaja kehotti hankkimaan pesutornin, kun isän vaatteet eivät enää saaneet kuivua kuivaushuoneessa. 

Toinen sosiaalijohtajan lausunto koski omaishoidontukea. Se perittiin isältä takaisin minun tekemästä työstä. Takaisinperinnällä haluttiin osoittaa minun työn arvostus, kuinka suuressa arvossa isäni piti tekemääni työtä. Se pakkoperittiin isältä samoin kuin minulta isän kuoltua minun perintöosani. Nyt venäläiset ovat tulleet naapuriin ja minä keikun kuvioissa mukana veripeltoni kanssa. 
Verottajalta sain lapsuuskodin kiinteistöveroa kysyessäni monistettuja lakikirjan sivuja. Kunta oli vienyt kaikki lahot lapsuuskodit rekisteriin lomakiinteistöinä. Kymmenen vuoden aikana sain lakikirjasta irtolehtipainoksen, kun lain soveltajilta puuttui maalaisjärki. Omaishoidossa päättäjät tulkitsevat lakeja rangaistakseen omaishoitoperhettä. 
Sitä samaa toteuttaa Kela viilatessaan pilkkuja varhennetuille vanhuksille. Järjestötaho on mennyt mukaan varmistaakseen projektirahat omaan käyttöön. Minulla on muistikuva, kuinka rauhanneuvotteluissa päästiin loppuratkaisuun. Kapinallisille annettiin pieni pala maata viljeltäväksi, että saavat toimeentulonsa. Luopuivat iloisin mielin aseistaan. Siihen tarvitaan synnynnäinen johtaja, joka näkee, mistä kenkä puristaa. Olemme vedenjakajalla, minne päin suunta muuttuu meillä ja muualla. Jääköön tämä aika vilpistelyn ajaksi historiaan!

Ei kommentteja: