Sain sulta kukkaset toukokuun ja linnunlaulun ja lehdet puun. Minä en soita. Minä en laula. Minä en tanssi. Kieltäytyminen oli ehdoton ei. Kympin tyttö oli nujerrettu taidelajeissa.
Tänä aamuna nuo muistot palasivat mieleen kuultuani joululauluna englantilaisen kansansävelmän. Pyyntöni äitienpäivälaulusta toteutui itkuhälyttimen kautta. Tyttö oli kiivennyt yläkertaan pianon ääreen yksikseen soittamaan. Toinen toi vielä jäljellä olleen itkuhälyttimen, että kuulisin englantilaisen kansansävelmän soitettuna. Olen ollut tuhma, sen on pukki kuullut itkuhälyttimestä. Tai ehkä ne ovat ilkeät kanssamatkustajat, jotka syyttävät minua rahojen loppumisesta. Minulta pitää vielä ottaa miljonääri-isän jättämästä metsästä yksikkömaksuja rasitetien osalta, kun yksiköt maksan jo olemattomasta lomakiinteistöstä.
Minä hullu luulin, että Vihtaniemen 7 talvisavua hankkivat tien ihmisiä varten. Kunnan velhot ajattelevat rahastaa metsäverolla, metsäomaisuuden hoidolla ja meidän uimarannalla, että sekin on heille vain metsää, kun puut kasvavat rannalla. Minulle siitä on tullut kaukaa kierrettävä miinakenttä ja rypäleaseiden salakätkö. Mökkiläisille on tontit omarantaisia, mutta meidän rantaa himoitaan EU-rahanpesukohteeksii viihde- ja vapaa-ajankeskuksena. Peitetarina rannan käytölle on UPM:n metsäkoneiden varastoimista varten ja Länsirannan pelastuslaitoksen pelastusharjoituksia varten.
Jumalakaan ei tästä vehtuusta tykkää, sanoi iäkäs naisleski, kun pappi vaati makaamaan leskensänkyä eteenpäin. Leski oli löytänyt toisen yksinäisen ja he halusivat mennä vihille päästäkseen samaan huoneeseen palvelutalossa. Minulle tämä on asumusero; jakaa pöytä ja peti. Paras matka pitkän junamatkan jälkeen oli veneretki kirkonkylästä kotirantaan. Kunta ja mökkiläiset ovat tien kimpussa, kuinka meiltä alkuperäisiltä pakolla saadaan maksuja. Katselenkin järjestettyjä jokiristeilyjä Tonavalle, kun kunta lahtaa meidän maaomaisuutta lihoiksi.
Puhu pukille! Saat risuja, kun kilttejä lapsia ei löydy. Rauhan palkinto ei poistanut sotaa, vaikka se tuli rauhaa rakastavasta suomalaisesta osaamisesta. Se on käsky kiellon päälle viijjennen ukkaasin varoitellessa; Elä tapa. Suorastaan vaatii tappamaan toisiaaan vielä enemmän kuin silloin hiljaisissa kylissä naapurusten yhteiselon aikana. Joulu jatkui alle 2-vuotiaiden poikalasten joukkomurhana. Pyhä perhe pakeni vieraalle maalle ja viaton joulun lapsi päätyi ryövärien keskellä ristinpuulle.
Tuusniemellä on sanonta. Siinä on minun pippiin, pappiin. Houkutella nyt Jumalan poika kultaneulasyötillä kanahautaan. Ukkosenjohdatin oli viritetty kirkontorniin ja maadoitettu viereiseen syvänteeseen. Meidän aikamme barabbaille on erottaminen johtajan paikalta liian helppoa kuin Saddamin hirtäminen. Joten annetaan eroavalle restentille ja Lilliukselle optiot, että tietävät rahallisen arvonsa yrittäessään könytä kuin kameli neulansilmän läpi rikkaitten taivaaseen. Minulla ei ole sijaa tässä majatalossa, johon syntyneenä syön lottovoittoani kuin pakkopullaa. Historia toistaa itseään. Vuosi 1918 muistuttaa, ettei torpparin pojilla ollut oikeutta elää. Silloinkin päättivät maanomistajat, että köyhät pitää tappaa.
Nyt heidän jälkeläisensä toteuttavat isiensä pahoja tekoja, joita kostetaan lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Tätä pitää toteuttaa maassa maan tavalla tai maasta pois. Sen olen omaishoitajana tehnyt, mutta täällä toteuttavat runomaratoonarit samaa viidakonlakia Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Elän Thomas Mannin kanssa samaa aikaa, jolloin hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Tiedän siitä ajasta enemmän kuin meidän rauhankyyhkymme tekemisistä. Lähteekö hän arkista tiedustelulennolle katsomaan, joko vedenpaisumus on ohitse. Siitä merkiksi kyyhkyllä oli vihreä oksa nokassa, kun arkki kiikkui Araratinvuorella Ukko-Noan aikoihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti