torstai 2. lokakuuta 2008

Takaisin kaappiin ja kaapinovi kiinni

Sinäpä sen sanoit. Kohdalleni on osunut kaappikatastrofi kerta toisensa jälkeen. Nyt meni hermot ja sen kyllä huomaan. Turkan oivallus vanhoista naisista voimavarana on testattu. Se pelottaa suomalaista missukkaa, jolla on vain hauskanhuntu hartioilla. Ikä ei ole vääryydellä saatu, Kelan tehtävänä on vintata kintaalla päin vähän ennen 65. ikävuotta. Sanavarastosta otetaan sanat "varhennettu" ja "vanhus". Sovitetaan ne yhteen ja saadaan arvonimi "Varhennettu Vanhus", ja maksatetaan siitä vielä kuin kulutusluottoa loppuelämä. Tämä on se sanapari, joka tekee meidät terveeksi. 

Radiopsykiatri selvitti, mikä meidät tekee hulluksi. Se on sanojen kaksois-, kolmoismerkitys. Vain lainlaatija on meidän kielenhuoltaja keksiessään uusia, kuvaavia nimityksiä omaan käyttöönsä. Nainen takaisin kaappiin varmuuden vuoksi turvasäilöön. Sissien sieppaama tyttö kertoo tarinaansa. Sissit tulivat ja tappoivat vanhemmat lasten nähden. Ottivat tytön ja veljen leiriinsä. Tyttöä kopeloitiin ja kysyttiin ikää. Hän oli 13-v. Miehet jättivät hänet kasvamaan muutamaksi vuodeksi. Sitten hänet annetaan toisille miehille. Tyttö pääsee leiriltä pois, veli jää sinne. Itkien kertoo kokemuksistaan ja haluaisi päästä kouluun. 

Poikkeavatko valkoisen ja mustan tytön kohtalot toisistaan. Elinikäisen oppimisen mahdollistaa laki, mutta kun elämäneväät ja henkinen pääoma eivät noudata markkinatalouden lakia ilmoittamalla loppumisestaan, on säädettävä laki: Se on finiitto nyt. Päämies vahvistaa allekirjoituksellaan lain ymmärtämättä sisältöä. En yhtään ihmettele jos Suomi ukkoutuu. Pelataan pois medborgaret, että itse voi jäädä odottamaan palkintoja maailmanrauhan hyväksi tehdystä työstä. 

Eipä käy katteeksi, mutta vähän jurppii 54:n omaishoitovuoden kertyneestä eläkkeestä tehty varhennusvähennys. Se oli naurunpaikka, kun virkailija sanoo, ettei se vähennys niiiin suuri ole. Vastasin, kun nauru antoi myöten. Ei vähennys voi niiin pienestä eläkkeestä suuri ollakaan. Nyt blondi sanoo ruudussa: Hymy pyllyyn. Älyä on, mutta se tulee jälkijunassa nuorten taholta. Vanhuus ja viisaus asuu yli 65-vuotiaissa naisissa/ihmisissä, jotka ovat voineet elää ennalta arvaamattomien ongelmien kanssa. 

Mitkä ovat seuraukset omaishoidon "Tähtihetkistä"? Ei ainakaan ole tavattu torilla vanhempien kantaessa reppuselässä kersojaan nähdäkseen sarvipäisen, naamioituneen Lordin, joka palkitaan suomalaisella työnmerkillä. Hallelujaa, Hanna ja lapset. Naapurimaan johtajien hautaamisessa työnmerkit seuraavat tuonpuoleiseen. Tunnustuksen antaminen jäljenjättämisestä on kuoltua turhaa, kuin valkoisten veteraanien lupaama havuseppele haudalle punaisen veteraanin kuoltua. Isäni sanoi:
- Ehtiihän tuon sittenkin. Ja minun vastakysymykseni: Pitäisikö minun se vielä pyytää? Nähkää punaista, minulla on vihreä aalto menossa ferrarinpunaista mattoa pitkin.

Ei kommentteja: