keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Lopputarkastus

Laadunvalvontaa on tämäkin: Kunpahan on hänessä, sanoi vasikalle juomaa vienyt kesäapulainen. Kaatoi sangollisen juomaa vasikan päälle. Ei tiennyt, kuinka vasikan saisi juomaan. Syster Dagny, help! Syötettävä huusi henkensä hädässä. Suu aukesi ja lusikallinen puuroa hujahti suuhun. Jokainen työ vaatii tekijänsä, mutta millainen on lopputulos. Kun työn näkee, niin tekijän tuntee. 

Siitä kertoo pankkimaailman nykytila. 1960 - luvulla pankinjohtajan kotiapulainen osallistui vappumarssiin. Sen seurauksena hän sai lopputilin. Pankinjohtaja sai muotokuvan ja arvonimen jäädessään eläkkeelle. Minulle hän on aina muistutus vallan väärinkäytöstä. Hän pisti paksuksi oman tyttärensä ikäisen pankin kesäapulaisen. Vaimo ja lapset muuttivat pois kotoa. Pankinjohtaja nostetaan jalustalle; arvonimi ja muotokuva pankin seinälle. 

Katson kuvaa kuin alastonta taiteilijaa lillumassa kalkkivedessä näyttelytilan aulassa. Aateluus velvoittaa olemaan tehtäviensä tasalla myös ihmisenä. Mitä ajattelee hammaslääkäri tervehtiessään ivallisesti nuorta potilastaan. Paikkaa hampaan huolimattomasti jättäen paikan niin korkeaksi, että sillä on vain vastinpari purupintana. Kuluu vuosia 25. Leukanivelet ovat kuluneet ja suu vääntyy vinoon. Kukaan ei sillä välillä huomannut vikaa, työsi vain tupakkaiset sormet suuhun ja poisti tai paikkasi hampaan. Tiedän jo 17- vuotiaalla tekohampaat hammashoidon seurauksena. 

Onni on löytää oikea lääkäri, joka vielä haluaa korjata toisen tekemiä virheitä. Suussasi on liian korkea paikka. Ja siitä hän aloitti. Vastinpari katkesi ja siihen sain nastahampaan. Päivystyksessä se kiinnitettiin viimeksi huolimattomasti. 
- Mene kaupungin hammashoitoon loppusilausta varten. Odotin 2 vuotta toimenpiteeseen, joka olisi pitänyt tehdä loppuun päivystyksessä. Kävin vuoron saatuani, mutta siihen paikkaan en enää mene. 

Tilaan aikaa hammashoitajalle. Miksi en aikaisemmin, olen ajatellut. Jos kuolisin, ettei tarvitsisi enää ikinä mennä. No, aika löytyy, "ettei sen takia kannata odottaa kuolemaa." Potilasvakuutus on tullut korvaamaan hoitovirheitä, ettei tekijää syyllistetä. Kuollut potilas on halvin hoitovirhe, eihän potilas enää tuota mitään lisäarvoa. Rahamaailman hoitovirhe tulee kalliksi, kun velkarahalla hankitaan lisätuloja. Mikä on veronmaksajan osuus rahamaailman ylikuumenemiseen. Teet niin tai näin niin julma jumala vaatii lisää ja valittaa aina. 

Lääkärin tarve on vähentynyt, kun olen ihmeparantunut pitäessäni pääni. Kaaoksesta haluan päästä eroon opittuani verkkokirjoitustaidon. Olen selvittänyt ajatuksiani kirjoittamalla itselleni tulkkien ja kirjurien vääristelemättä ennakkosensuurilla, voisiko sen sanoa toisinkin. Valitusportaat läpikäytyään ajatukseni ei ole miksikään muuttunut vuosia kestäneen valitusajan kuluessa. En ole enää yksittäistapaus, vaan käsin on ruvettu puhumaan, kun ei ole ymmärretty kieltä. Siitä muistuttaa WTC-kaksoistornien sortuminen ja suruliputuspäivä 11.9. omille menetyksille. 

Stailaus on pysähdyksissä, kun lahjaksi saadut tuolit ja vitriinit ovat joutuneet lopputarkastamatta tehtaanpakettiin. Minäkö olen se lopputarkastaja. Klaus tunsi olevansa kuudetta kertaa tangomarkkinoiden juontajana kuin italialainen juusto saksalaisen juustolan raaka-aineena. Tai mikä on kiinalaisen vastuu ravintoa tuottaessaan. Yhteisiä ovat uskovaisten tavarat, mutta globaalisti kukaan ei vastaa laadusta, kunhan tuotetaan maailma täyteen roinaa. Loppuu se elintila ja ihmisetkin, kun ainoa poliittinen puhe on ostovoiman lisäämisessä.

Ei kommentteja: