torstai 16. lokakuuta 2008

Katujätkät

Kunkku ja pari jätkää, oli Kari Suomalaisen piirros korkeimmasta valtiovierailusta. Katainen: Meillä on yhteiset pelisäännöt. Jos joku vetää välistä, hän kusee omaan kaminaan. Tämä on poliittista peflettiä. Istutaan toisen housuilla tuleen. 
Olin viimeisiä aikoja työssäni yrittäjänä. Sain koulutetun hierojan asiakkaaksi. Lähes 10 vuotta oli kulunut kuntoutustuella hankitusta ammattitutkinnosta. Yrittäjyys eikä palkkatyö ollut vielä alkanut. Päällisin puolin ei näkynyt mitään poikkeavaa, ammattitutkinto ja missin mitat. Hän puhui yrittäjäksi ryhtymisestä, jos saisi minun luonani harjoittelupaikan tutustua yrittäjyyteen ja pitkään hierojan työuraan.

Puolen vuoden kuluttua hän oli jälleen ovellani. Nyt hän kuului nuorten työllistämisprojektiin "Katujätkät". Projektivastaavan myötävaikutuksella sovittiin työhuoneeni käytöstä. Hän oppilastyössä 'valvonnassani' aamupäivät ja minä jatkaisin iltaan omien asiakkaitteni kanssa. Hyväksyntä oli molemminpuolinen ja siitä tehtiin kirjallinen sopimus. Omaishoitajista tulisi hänen asiakkaitaan harjoittelijan nimellisellä hinnalla. Saihan hän Kelalta kuntoutustuen elääkseen. 

Harjoittelijaa ei näkynyt eikä kuulunut sopimuspaperin allekirjoituksen jälkeen. Vihdoin soitin, kun asiakkaat odottivat. Hän vastasi reippaasti: 
- Olen täällä Lapissa kaverini kanssa lomalla. Kun kuntoutustukiehdot olivat kunnossa, voi aloittaa vaikka lomailemalla. 
Vihdoin hän saapui, olin poissa koko päivän ja hänelle oli tulossa kolme asiakasta. Lippuset pöydällä kertoivat hänen käynnistään. Seuraava asiakas tulisi maanantaina. Menin työhuoneelle katsomaan, olisiko hänellä jotakin kysyttävää. Hyvissä ajoin olin työpaikalla asiakkaan kanssa, mutta harjoittelijaa ei kuulunut. Aloitin työn ja hieroin hänet, kun harjoittelija ei tullut koko päivänä. Ei seuraavana eikä seuraavana päivänä hän näyttäytynyt eikä ilmoittautunut. Hieroin oppilastyöt, olihan  antanut heille ajat. 

Torstaina työn jälkeen soitin. Sain vastauksen: 
- Kun en selvinnyt työpaikalle maanantaina, en kehdannut ilmoittaakaan. Lupasi tulla ja tulikin joka kerta myöhästyneenä. Motiivi oli lopahtanut, kun ei saanut hieronnasta palkkaa. Hän sanoi sen myöhemmin koulutuskonsultin kuulleen, kun kysyin hänen tarkoitustaan aloittaa hierojayrittäjänä. 
- Ei kiinnosta pätkääkään, ei riitä resurssit.

Viikkoja kului, hän kulki kautta, mutta ei ollut halukas enää hieromaan. Sitten hän järjesti kohtauksen asiakkaan aikana. Soitin projektivastaavalle, että minua on vedätetty. Hän empimisen jälkeen kehoitti pyytämään avaimet takaisin ja toivottamaan hyvää jatkoa. Sen tein, mutta sille on jatkoa.

 Vaalit ovat viskanneet minut tähän tilanteeseen. Kun edustajan kuntoutustuki varmistuu, yhteisymmärrys loppuu asioiden hoidossa. Hehän tekevät hyviä ajanvieteratkaisuja puolueen nimissä. Ovat turvassa velkaantuessaan. Kyllä ylimäääräisellä puoluetuella velat maksetaan. Ja taas jaksaa jatkaa seuraaviin vaaleihin.

1 kommentti:

mammamia kirjoitti...

Näin kävi kuntavaalien jälkeen syksyllä 2012. Keskusta palkitsi puoluetta Kanarian matkalla. Puoluetuki ei ole palkintomatkoja varten. On kilautettava kaverille ja kerättävä matkarahat yksityisiltä. Sipilän 1. mokako?