maanantai 1. syyskuuta 2008

Pikarijäkälä

Kuka rakasti ja ketä ensiksi, ei ole unohtunut. Kertauksena palautti mieleen ekaluokkalainen kirjojaan esitellessä. "Minä niin rakastan laskutaitoa." Hän sulki kirjan syliin halaten. Siinä oli rakastamisen oppituntia kerrakseen.

Oman työni kautta olen oppinut tuntemaan ihmiset uudella tavalla. Ollaan samalla aaltopituudella tai sitten ei. Kantapeikkoina ollaan kaikki ihmisennäköisiä. Jäämme taitavimmankin personaltrainerin jäljiltä markkinavoimien heiluttelemiksi sätkyukoiksi tai patologin antamaksi raportiksi, jos meiltä puuttuu tunneäly ja vastaanottokyky. Sitä sanon globaalisti rakkaudeksi. Heliseviä vaskia ja kiliseviä kulkusia riittää ja niitä tuotetaan koko ajan lisää.

Kehittyvien maakuntien Suomen tavoite on saada tavarataivaita (70:n neitsyen palvelut ilman itsemurhaiskupommin räjähtämistä) niemet, notkot ja saarelmat täyteen. Ei enää koteja ihmisten perheille, vaan jollekin epätyypilliselle hulluudelle, mikä on päässyt epidemiana leviämään. Sadan vuoden yksinäisyydestäkään ei voi sitä tarkistaa. Kukaan ei muista, milloin sateet alkoivat. Joka paikassa on hometta ja aina tulee jonkun sietokyky täyteen ja alkaa oireilla pahana olona.

Jos ei home vaivaa, sisäilmassa oleva noki tummentaa kaikki pinnat. Lontoon perhosetkin saavat astetta tummemman suojavärin seuravassa sukupolvessa. Evoluutio on tosiasia rakkauden kustannuksella. Mitä meistä vielä tuleekaan muuta kuin konekieltä puhuvia päitä. Ta-ta-ta-ta-ta sä silmät luot ylös taivaisiin ja yhteen kätesi liität helmassa oppositiossa ollessasi. Herra on helpon heittänyt elämässäni ja kummitädille annoin vapautuksen velvollisuudesta ristiä kädet kyynärpäitä myöten kaikella kunnioituksella.

1 kommentti:

mammamia kirjoitti...

Helvi Juvonen: Pikarijäkälä

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.

ja ystäville 2014!