sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Itkumuurin villiviini

Kautta historian ihmiset ovat rakentaneet suojakseen muureja ulkopäin uhkaavan vaaran varalle. Joukkovoimalla on puolustauduttu sisältäpäin ulkoa tullutta hyökkäystä vastaan. Kummallakin puolella oikeutettua voimaa on käytetty. Minulle on jäänyt oikeutena olla hiljaa tai muuten kaikkea sanomaani käytetään minua vastaan kuin amerikkalaisessa oikeudenkäynnissä.

Olen oppinut läksyni. En mene enää joukon jatkoksi, missä tiedän syyttävän sormen osoittavan minua kohti. Ammattini on opettanut pysymään suutarina lestissään. Oliko se oman aseman pönkittämistä vai hierojan ammatin tiedontason nostamista, kun hän lääkärihierojapuheenjohtajana kutsui lääkärikollegan luennoimaan melanoomasta. Sai kysyä luomista. Esitin vilpittömän kysymyksen ja sain vastauksen."Sinä olet punatukkainen ja vaaleaihoinen. Sinulla on joku päivä melanooma." Kuulosti jo silloin kuin olisin väärässä leirissä, enhän ollut tilannut elämän pelissä ennustetta, milloin minulla on syöpä.

Toinen mieleenpainunut opintomatka tehtiin bussilla Kuopioon. Hierojasihteeri oli varannut matkaevääksi pornofilmit. Mieshierojat saivat ennakkoesityksen illan aikana. Naisille esitettiin paluumatkalla sama opetusfilmi, mistä mieshierojat ovat kiinnostuneita. Hieronta on ollut perinteisesti naisten ammatti, mutta miehien määrän lisääntyminen ammatinharjoittajiksi, on vienyt ammattia seksipalvelujen suuntaan. Siksi olen loppuun asti lääkintöhallituksen rekisteriin merkitty laillistetun hierojan ammattitutkinnon suorittanut kuten laillistetut lääkärit ja lääkintävoimistelijat koulutuksensa mukaan.

En ole koskaan ollut lääkärihoitaja, vaan lakaisukoneen kuskin ammattiylpeydellä olen mitä olen. Lääkärit ja fysioterapeutit järjestävät pökkäyskisan poliitikon avustuksella selventääkseen, kuka tänä päivänä saa tehdä työtänsä ja ketä kaasutetaan ulos. Sen ennakoi jo hierojasihteeri ja vaihtoi alaa hautausurakoitsijaksi. Viime päivinä kyyneleet ovat polttaneet silmiä melanooman viedessä "meidän Maken", 43-v. Syksyn ruska ei ehkä tulekaan värikkäänä.

Suljen silmät, näen kuolleita ruskeita lehtiä. Niiden keskeltä pilkistää vihreä silmu. Yksi silmu. Joku lausui minulle runon silmusta. Muuta ei tarvita. Ollaan elossa kaiken kuolemaa kylvävän jo kuolleena syntyneen julistuksen keskellä, kun yritetään koko laillistettu ammattikunta viedä EU:n pakkotyöhön pukkien toimiessa kaalimaan vahtina. Ei ole pojasta polvi parantunut. Tikanpojan vielä luonto puuhun vetää.

Ei kommentteja: