keskiviikko 27. elokuuta 2008

Itsenäisyysjulistus: Valtio olen minä

Kerran ei ollut valtakuntaa jolla ei ollut kuningasta ja tällä ei ollut päätä.
Tämä painoi raskaasti hänen tuntoaan.
Ja hän etsi miehen jolla ei ollut selkärankaa ja sijoitti päänsä tämän hartioiden väliin.
Kuningas ei kuollut. Eläköön kuningas.
Ja hän eli onnellisena elämänsä loppuun asti, ja valtakunta oli tuhatvuotinen eikä ollut kertaakaan. Tuomas Anhava

Tämän valtakunnan itsensä kruunannut kuningas on ottanut nimekseen Duus Niemi. Aateluus velvoittaa, mutta savolaista nimeen liitettyä nen-päätettä saa hakea. Vitsitkin on vähissä, kaikki vitsit odottavat Haagin tuomioistuimen päätöstä. Piällysmiehet ovat ahtaalla ahneudessaan. Alamaisia ovat "oekeet immeiset", joita siellä elävät eivät enää muista. 

On alkanut sama aika, jonka päättyminen Virossa ravisteli kansallisella herätyksellä. Historia kertoo maasta enemmän kuin ihmiset. Historiassa tämä toistaa itseään, että kaikilla valtakunnan asukkailla ei ole elämisenoikeutta. Milloin milläkin syyllä vaaditaan päätä vadille. Kun galliankukko haluaa täyttää sairaan kanan mieliteon viimeiseen asti, on Johannes Kastajan pää hopealautasella. Kukaan ei muista näitä kertomuksia. Omaishoidossa tauti tanssii talvitiellä. Periaate on eri kuin tanssii tahtien kanssa. Tahtien kanssa tanssissa on aina joku vaarassa pudota, kun taas valtakunnan ehdoilla palvelua parannetaan ruuvia kiristämällä. Lauri Viita sen runoksi virkkoi.


Tauti tanssi talvitiellä,
kysyi, toinko terveisiä.
Mistäpä minä, mutisin.
Muistitko kotona käydä?
Muistin kyllä, enpä käynyt.
Siellä kuoltiin. Kuka kuoli?
Kukin kuoli vuorollansa,
sinä vain olet elossa.


Taidat tappaa jo minutkin?
En minä sinua tapa;
kuka sinua surisi!
Kun tapan talon emännän,
samalla isännän isken,
kohta kaikkia komennan.
Sinä palvelet paremmin,
kun et kuole, vaan vikiset.


Lopputuloksena laitokset täyttyvät huostaanotetuista ja järkyttyneistä lapsista, nuorista, työikäisistä, varhennetuista vanhuksista ja niistä vanhoista ihmisistä, jotka jaksoivat sinnitellä puolustaessaan isänmaata Duus Niemen noustessa puolustamaan omaa oikeuttaan toisten omistamilla rannoilla. Onhan meitä "6 billion others" kertomaan näitä tarinoita, joiden joukosta monet voin omia itselleni. "6billionothers"-käsitys perheestä on minun käsitykseni minun lapsuuden perheestä ja äitinä omasta perheestä. Sitä ei Kela suuressa viisaudessaan ymmärrä minun perheeksi vielä kolmannessa valitusportaassakaan. Meillä on p-poliisivaltio.

Ei kommentteja: