perjantai 30. toukokuuta 2008

Leelian lepotuoli

Leelian lepotuolin päiväkirja on saanut kuulla kaikki tarinat, jotka alitajunta läpäisee muistivarastosta muistamisen tasolle.
Odottelen vuoden yrittäjän vastaanottotilassa lääkärin saapumista. Se on kylän ihmisten kokoontumispaikka saadakseen valohoitoa kuka mihinkin vaivaansa. Vuoden yrittäjältä pyytäessäni omakustanteista käsintehtyä hoitoa hän sanoi: Ole selkäsairas ja pyydä lääkärinlähete. Saat Kela-korvauksen. Motiivini oli toinen, en ollut oireenmukaista hoitoa vailla. Olin vailla kokemusta kokonaisvaltaisesta käsintehdystä hoidosta Rebirthing-ohjaajakoulutuksessa. Sitä en saanut ilman lääkärinlähetettä enkä lähetettä pyytänyt. 

Yrittäjät ovat työssään. Pieni Maija hyppii hullun lailla tramboliinillä. Oli taitava, turhaan pelkäsin hänen epäonnistumistaan. 'Mitä kovemmalla vaahilla tiput, sitä korkeemmalle pomppoot.' Isäpuoli läksyttää kaikkien kuullen murrosikäistä Heikkiä. Se oli oikea perheterapian malli. Naapurin täti istuu kirkasvalohoitolampun alla pitäen saattajiensa kanssa koko kylän tapahtumat kaikkien tiedossa. Kuka on kuollut, kuka on eronnut, kuka on käynyt vieraissa, kuka on juonut, kenellä on muuten vain asiat huonosti.

Vihdoin silmälääkäri tulee tuoden autossaan vastaanottonsa palkitun vuoden yrittäjän tiloihin. Oli ilo katsoa kilpatanssiharrastuksesta tuntemani lääkärin ryhdikästä, rytmikästä käyntiä. Kerroin lääkärille kierosilmäisenä rääpäleenä toisen silmän hoitamatta jäämisestä sodanaikana. Hän lohdutti, silloin oli muuta tekemistä. 

Sama väenpaljous oli kampaajalla, jonne olin varannut ajan. Vuoroni venyy ja venyy, kun joku oli tullut kouluautossa viettämään päiväänsä kampaajalle varauksella, että ehtii takaisin kotiin kouluautossa. Se tapahtui minun kustannuksella, minulla ei ollut matka kyydistä kiinni. Minulla oli vain muuta tekemistä kotona eikä istua kyläläisten kanssa kuunnellen heidän juorujaan. Olin omalla varatulla ajalla, kuitenkin ihan pihalla. 

Pikku lintu riemuissaan, laulevi oksallaan. Ei hän jouda suremaan eikä kaipaamaan. Päivä on pelastettu, kun kuulen laulun hartaana sävelenä kahvia keittäessäni. Minulla on asiakas klo 10.00. Juodaan isän kanssa aamukahvit. Huomaan lääkkeen olevan lopussa, joten pitää viedä resepti apteekkiin. Siellä sanotaan. Pitää mennä lääkärin luokse. Lääkäri haluaa kerran vuodessa arvioida lääkkeentarpeen. 
Juoksen terveyskeskukseen, reseptiin lääkärin allekirjoitus näkemättä lääkäriä ja takaisin apteekkiin. Minulla on kiire, jätän reseptin ja tulen noutamaan lääkkeen iltapäivällä. Apteekari komentaa. Istu odottamaan ja anna kiireen mennä ohi. Tein hämmentyneenä työtä käskettyä. 
Sitten pieni ääni kuiskuttaa: Mitä apteekari tietää minun kiireestä kauan jatkuneessa omaishoitotilanteessa. Ja tänään työssä käyvänä omaishoitajana. Saan lääkkeen, menen vastaanotolleni. Elsa oli odotellut lähes tunnin, kampeaa ylös rappuselta istumasta ja tuhisee. Tiesin, ettei liian aikaisin kannata tulla, mutta en tiennyt, että tämä on niin minuutilleen. Olin kuitenkin tasan klo 10.00 työpaikalla, kuten oli sovittu. Sanokoon kuka mitä tahaansa minun kiirettä arvioidessaan. 
Apteekkari lähti pois ja lääkäri muutti toiseen kuntaan. Lehdessä apteekkari ilmoitti, kuinka paljon hänellä on kaupungissa työntekijöitä. Lääkäri tuli hovinsa kanssa naapurikuntaan laskettelemaan. Joutukaa sielut, on aikamme kallis. Vuodet jo virtana vierivi pois. 
Isäni halusi osallistua uudelleen syntyneen lääkärin kotona uskovaisten seuroihin. Minullakaan ei ollut mitään sitä vastaan. Mutta se oli viimeinen kerta, kun naapurikunnan kirkon vahtimestari pääsi hehkuttelemmaan. "Iloitse sinä häähuone" ja hurmoksessa putosin pois kärryltä. Oltiinko Kapernaumin häissä vai Lautalassa, Sennii Leskisen entisessä kodissa, jossa lääkäri kolmannen rouvan kanssa jatkoi lääkärin sukua. Koko kylä hurahti, kuka mistäkin syystä. Isä osallistui, mihin vielä oli vapaa pääsy. Minä sain tarpeekseni. En ollut tottunut kylän perinnehömppään, uskonnolliseen käännytykseen enkä mihinkään, mistä minulla ei ollut tietoa. 

Virastotalosta varastotaloksi ja järven takaa tulleista tuli Vihtaniemen venepakolaisia. Kunnanjohtajat vaihtuivat, kun olivat aikansa odotelleet eläkeviran aukeamista suuremmissa kunnissa. Kaukana on nöyryys kuntalaisten luottamuksen kohteilla. 
Enemmän nöyristelyä dementoituneiden edessä, kun olisi vielä mahdollisuus lisätä omaa pääomaansa yksityisen hallussa olevalla rantatontilla tai kaupunginviskaalin itselleen ottamalla testamentillä kahta viikkoa ennen Rumpsa-Jussin veljen kuolemaa. Uusiksi meni Isojaon jälkeen uusjako. Verirahoilla ostetaan Veripelto muukalaisten hautausmaaksi. Kaadan juuri keittämäni kahvin viemäriin ja aloitan alusta. Se siitä ja sen kestävyydestä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
mammamia kirjoitti...

Mitähän tuo anonyymin ääkkösetön luettelo haluaa kysyä?