perjantai 25. huhtikuuta 2008

Bisnesenkelien ja henkien taistelu

Bisnesenkeleitä on kaksi lajia. Toiset sijoittavat kepulikonsteilla saamansa rahat yrityksiin, joissa uskovat rahojen tuottavan lisää raahaa sijoitetulle pääomalle. Toiset käyttävät osaamisensa omaishoitoon, joka toteutuu juuri niillä pienillä rahoilla, eläkkeillä ja elämän aikana säästetyillä pennosilla, jotka käytetään elämiseen. Minulle on tulossa 9 megatonnin kokoinen potti Amerikasta. En vielä ole suostunut antamaan pankkitunnuksia verkossa, joten maksajan on täytynyt lähestyä suomeksi, mitä hän on vailla. "MT elävä Lahti:ssa". MT on minulle Mahdollisuuksien Tori-tapahtuma 27.4.2008 Lahden satamassa. Reilu kauppa on yksi teema, jonka piiriin Meriläinen haluaa myös Reilun kaupan pornoa. Netti on mahdollisuus velloa kaikkia asioita laidasta laitaan. Meriläinen on sieltä toiselta laidalta mielipiteineen. Lapset ja vanhat ovat julmia toisilleen. Mutta kun ei kuulu kumpaankaan ryhmään, pitäisi kontrollin suodattaa, mitä suustansa päästää. Mutta sitä kontrollia ei ole politiikan ja vallan sokaisemilla ihmisillä. 

Kerroin maahanmuutajalle blondivitsistä ja selvensin esimerkillä: Blondilla, tarkoitan valkoisella, pitää olla kuulokkeet korvilla hengityksen ylläpitämiseksi - sisään - ulos - sisään - ulos. Muuten hengitys katkeaa. Muuttolinnut palaavat Pohjolaan pesimään. Käki ei tee pesää, kun se asuu kellossa. Turkin vankilasta kiintiöpakolaisena Suomeen tuotu kurdimies tuli hetken kuluttua surulliseksi. Räjähdin nauramaan ja kysyin syytä. Hän vastasi totisella naamalla: 
-Sine vanha nainen minua hierot. Minun pitäisi sinua hieroa. 

Kyse ei ollut palvelujen vaihtokaupasta, vaan hän tarkoitti kulttuurinsa lähtökohdista, kuinka heillä annetaan arvostus äidille. Saman arvonannon he suovat myös uudessa kotimaassaan kauan eläineille ihmisille. Meriläinenkin voisi olla esimerkki omalle lapselleen eikä päästää suustansa sammakoita reilun kaupan pornona. Jossakin pettää kontrolli eikä itse sitä huomaa. Vanhemmuus on hukassa, mistä kertoo lasten pahoinvointi. On tulossa äitienpäivä. Voisiko äiti antaa lahjan lapsilleen olemalla hyvä esimerkki. 

Minun bisnesenkeli on mallia radioateljee, kun rakkaus kohtaa rahan. Mittayksikkönä wor ja mir: "Millä sinä mittaat, sillä sinulle mitataan." Mutta jos ei ole kuin lusikalla saanut ei häneltä voi kapustalla vaatia. Ei edes politiikassa. Meitä vaivaava köyhyys ei ole rahanpuutetta vaan järjenköyhyyttä.

Ei kommentteja: