maanantai 10. maaliskuuta 2008

Taskujuoru ja Päivänsini

Taskujuoru ja Päivänsini kotoutuivat työhuoneeni ikkunalle. Pelastin evakossa olleen Taskujuorun itselleni. Istutin vanhaan multaan elokuussa ja kohta mullasta tunki ylös tutunnäköinen sirkkalehtipari. Taskujuoru oli saanut kasvukaverin. Marraskuussa Päivänsini aukaisi ensimmäiset kukkansa. Maailmalla matkatessani löysin luonnonvaraisen Päivänsinen. 

Nyt Whitehead etsii vapaalle jalalle kadottanutta varaosaansa. Jokapäiväisessä roskapostissa vuodesta 1987 ollut "Wanted" ilmoitus "LargePenis". F-Securella olisi töitä ottaa talteen tavatessaan. Minulla ei ole kaapissa sellaisia ja tyrkyllä olleet olen haudannut eroottiseen hautausmaahan. Isä Ambrosius valitsi viimeiseksi "näistä levyistä en luovu" levyksi "Puolen tunnin onni vain". Olen pohtinut elämääni, mitä olisin tehnyt, jos se olisi ollut mahdollista. Olisin puuveneenveistäjä tai laulaisin kirkkolauluja ortodoksisessa naiskuorossa. Mutta se ei ollut mahdollista Mannerheimin kuoleman aikoihin. Vihtaniemellä hänen hautajaisensa oli merkkitapahtuma. Vanhempani osallistuivat naapurissa radioituihin hautajaisiin v. 1951. 

Itse haluaisin tänään olla kaiken moskan yläpuolella netissä, työssä, koulussa, kirkossa ja kaikkina elämäni päivinä kaikissa elämäni vaiheissa. Hän sanoi minua pakanaksi. Osti viinipullon ja lähti naapurikaupunkiin yleiseen saunaan, saadakseen jakaa viinipullon naissaunottajan kanssa. Hän asettui uskontoonsa vedoten yläpuolelleni. En langennut hänen sairaisiin kuvitelmiinsa. Mietittiin viikko, kumpi meistä on hullu. Hän oli tehnyt itsestään diagnoosin. Hänellä oli tarve paljasteluun, olla alasti hierottavana. Kysyin, säikyttelikö hän pieniä tyttöjä koulutiellä housut kintuissa. 

Puhuttiin asiallisesti impotenssista ja hän sai rauhan. Kysy, isokenkäinen vanheneva mies, itseltäsi seksualisuudestasi. Älä kysy yleiseltä syyttäjältä. Sen olemme kuulleet saarnattuna kirkoissa eikä leimaaminen huonoksi naiseksi ole miksikään muuttunut kahdessa vuosituhannessa. Laillistetussa ammatissa olen ollut uskottumies, jolle on haluttu kertoa seksiseikkailuista. Se on sairaus, joka pitäisi tutkia ja hoitaa. Tällaisessa ohjauksessa olemme ylhäältä ja alhaalta opetettuna. "Taide ja taudit" -lisäkurssille on käyttöä, jos aikoo selvitä poliisi- ja oikeusvaltiossa markkinavoimien ehdoilla.

Ei kommentteja: