sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Se jääköön huomiseen 1

Lauantaiaamu kotona, ovikello soi vaativasti. Avaan oven ja näen kotikirkkoni soittajan takaa. Jokaisella ovella Tuuspellossa oli samanlainen konsulttiharjoittelija. Näin siniset silmät ja ehdin ottaa mallin äidin neulomasta villapiposta, väri luonnonvalkoinen, reunassa 2 nurin 2 oikein resori. Tuijotin ja odotin asian valkenemista. 

Nyt voin vastaukseni kirjoittaa näkyviin, tulihan se lausutuksi ministerin 'suulla suuremmalla' erottamisen jälkeen. "Mitähän se mahtaa sinulle kuulua?" Poika häkeltyy ja toistaa kysymyksen: "Mitä mieltä olet Raamatusta. Minulla on tässä esitteitä, joita lukemalla se selviää." Korotan ääntäni, poika häkeltyy vielä enemmän. Apuun rientää keinoemo. Kysyy, mikä on hätänä. Uudistan hänellekin saman kysymyksen. Takana näkyy nälkäpalkalla rakennettu kirkko. Se on meidän kirkko. Kolmessa päivässä oli rakennusryhmä nostanut uuden kirkon Tuusniemelle. Tiesin annetuista aiheettomista sairauslomatodistuksista, että voi osallistua uuden jumalan kirkonrakentamiseen. 

Meidän kirkosta tuli kadotuksen kirkko heidän suullaan sanottuna ja valtakunnan salin piti saada jäsenensä. Tämä käännyttäminen ei uponnut minuun ja olin kieltänyt heitä tulemasta ovellemme. Olin ollut ystävällinen aikaisemmin ja pyytänyt sisälle enkä päästänyt heitä lähtemään: " Nyt sanotte sanottavanne, miksi teillä on olosuhteisiin sopiva teema, kun ilmestytte vanhan isän ovelle." 
Paratiisin mahdollisuudesta oli kyse meidän omaishoitotilanteessa. Se voisi olla tässä ja nyt. Heidän tilaisuuden alkamisaika oli käsillä, joten he kiirehtivät lähtemistään. Viivytin vielä kysymällä lisää, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. 

Oli kuin pitsiliinan kaupustelija oli siunannut ennen päätöstä ja kuultuaan kielteisen "en osta" töpeskeli ympäriinsä manaten onnettomuuksia. Jokainen tulee uskollaan autuaaksi ja kunnioitan ihmisten mielipiteen vapautta. Mutta jos edunvalvoja tulee meidän leiriin, puhuu läpiä päähänsä omaksi edukseen ääniä saadakseen. Vetäytyy vahingoniloisena sanojensa taakse: "On sellaiset pelisäännöt", että hierojat on verrattavissa katuhuoriin. Tällaisenko puheenjohtajan puolue valitsee? Erotutko eduksesi joukosta lääkäri- ja hautausurakoitsijaystäviesi kanssa. Mitä kertoo kirkosta eroaminen, vaaleissa nukkuminen, maaseudun tyhjeneminen, työpaikkojen loppuminen, leipäjonot, huostaanotot, psyykelääkkeet, huumeet ja heitteillejätöt - muusta kuin odotuksesta, että kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi. Siinä meillä rikkaus, että juhlat Kapernaumissa voi jatkua.

Ei kommentteja: