Vuosituhat vaihtui ilotulitituksilla alkaen idästä seuraten länteen iloa ja riemua. Muistan kiitollisen huokauksen, että eletään ja jatketaan tutussa ja turvallisessa hengessä. Isäni oli joutunut laitokseen kohtauksen jälkeen. Hänet elvytettiin kuolemaan kitumalla, eihän kenenkään pidä päästä tästä elämästä helpolla. Pitää tulla rikollisena ristiinnaulituksi, syyttömänä kiduttamalla.
Olin selvinnyt 10 vuotta omaishoitajana. Nyt oli syytösten aika. Tiesin, mitä olin tehnyt. Toiset laskuttivat minua omaishoidosta. Saman koin palatessani takaisin työhön. Ympäristö oli kuin takaperin puuhun menossa. Näkökulmaa oli rukattu lailla piirun vai veteen piirretyn viirun verran ihmisen suuntaan omaishoidossa ja "tietoyhteiskunta kaikille" hankkeissa. On kaksi todellisuutta - puoluepoliittiset ja ikiaikaiset, tulossa olevat rakkauden lait.
Kärsimysnäytelmäkulkue keräsi 15 000 osallistujaa. Minä yhtenä omakohtaisine kokemuksineni ruoskittuna, raiskattuna, ryöstettynä. Onneksi olen kohdannut saman kokeneita Bosnian sodassa olleita. Christina Doctare kohtasi työssään naisten kokeman kauhun. Barabbaat on huudettu vapaaksi, syyttömät vaaditaan rangaistavaksi. Niin on aina ollut ja tulee olemaan. Pikku-Pietari kyseli Jumalalta kuollutta äitiään.
- Miksi hän kuoli.
- Kun minä tahdoin.
- Tahto se on sullakin.
Minulla on vapaa tahto tehdä hyvää. Kaikkea se sairaan kanan mieli tekee kärsiessään sulkasadosta ja nokkimisjärjestyksestä. Olen kiitollinen, että vanhempani ovat kuolleet. Tunnen lämpimän läikähdyksen, mitä hyvää ja ainoastaan hyvää he toivat minun elämääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti