maanantai 18. helmikuuta 2008

Happamiako, kysyi kettu

Pulskiaisen päiväkirjasta:
Kansanterveyden edistämiseksi 26 vuotta sitten täytin kyselykaavaketta 40-vuotiaan terveystarkastukseen. Olin rehellinen rastittaessani vastausvaihtoehtoja. Olin tullut toimeen siihen asti unohtaen, mitä ihmiseltä voi puuttua ja tuntea olevansa täysin terve. Olin jo hankkinut uuden ammatin laillistettuna hierojana, (merkitty lääkintöhallituksen luetteloon muiden laillistettujen ammattien joukkoon; lääkärit, lääkintävoimistelijat mainitakseni). 

Terveydenhoitaja haistatteli vastausten perusteella: siksikö olet hieroja, kun sinulla on huono näkö? Olin suorittanut ammattitutkintoni ainoana Suomessa näkeviä kouluttavassa Juntusen hieromalaitoksessa. Sokeiden koulutuspaikkaan en ollut hakenut. Työssäni olen saanut käyttää kättä, päätä ja sydäntä, sillä ei ole näkökyvyn kanssa mitään tekoa. Nyt naishierojat on leimattu seksityöläisiksi, joita länsimies tarvitsee. Kotimaassa on tällä alalla työvoimapula ja aasialaisia on tuotu korvaamaan puutetta, joka on yleinen puheenaihe. 

Käki oppii ennemmin hautomaan munansa itse kuin mies lakkaa kuolaamasta käenpiian perään. Pavlovin koira ehdollistui kuolaamaan kellon soidessa, kun sitä seurasi makupala. Tämä koirakoulu pitäisi ottaa uusiksi, ettei halatessa viisari värähdä, kun "ei oo, ei tuu, ei tipu lämpö enkä sano juu. Ei mua hilpeät hidalgot vie minnekään. Se on kyllä nou tänk juu. Ei riitä leikki tilaa joku muu. Jos et sä millään parempaan pysty, niin ei oo, ei tuu." 

Olin pudottanut painoa terveydellisistä syistä painonvartijoiden ohjeilla. Siitä haastattelija sai aiheen sättiä, että terveyskeskuksessakin on laihdutusryhmiä. Painonvartijaryhmän vetäjältä edellytetään, että hän on itse käynyt läpi painonpudotuksen. Kuinka terveydenhoitaja voi puhua terveistä elämäntavoista, jos vaatetuksena on teltta. Siihen loppui minun vastaukseni, kun haastettelijasta tuli minulle personaltrainer ja osasi kaikki rastit tulkita parhain päin oman ymmärryksensä ja koulutuksensa mukaan. Ihana paasto ennen pääsiäistä vanhalla hyväksi havaitulla ohjelmalla. 

Kaupan ruokavarastot tarvitsevat hehtaarihalleja. Valitsen hedelmävalikoimasta sesonkituotteita kuin citykarhu keksittyään ihmisten roskikset. Nostan monta homehtunutta appelsiinia erilleen ja ajattelen ääneen kaukaloita täyttävälle kauppa-apulaiselle. "Ota tai ole ottamatta", sain yliolkaisen vastauksen. Katson mehukeittoja, etsin C-vitamiinimerkintää. Ei löydy, kun väri on punajuuresta. On ollut opettavaista lukea tuoteselosteita saadakseen kerättyä ruokakärryyn sen, mitä tarvitsen tullakseni ravituksi. Rasvattomuus kaikissa tuotteissa on jo puute. Kalanmaksaöljy on hyvä puutuvan D-vitamiinin lähde. Ruoka on på-liittista. Siitä kertovat leipäjonot ja saastuneiden maitopulverien lähettäminen nälkämaihin. 14 kg kolmessa kuukaudessa hävisi helposti aikojen alussa. Tänään on vaikeampaa, kun ruoka on roskaa ja toiminta bisnestä meidän jokapäiväisellä leivällä hyvinvointiklusterien ylläpitämillä kaatopaikoilla.

Ei kommentteja: