maanantai 15. lokakuuta 2007

Uusi käsky "Ponille kyytiä"

Blogger sensuroi, käytän kiertotietä.
Päivän Heinonen piirtää henkilökuvan. Alla teksti - Minun veskaani ei kosketa...! Yläkulmassa tekstikehys. Eduskunnan pankkivaltuusto aikoo tulevaisuudessa estää Sirkka Hämäläisen eläkeratkaisun kaltaiset ratkaisut.
Sosiaalilautakunta vahvistaa sosiaalijohtajan tekemän päätöksen omaishoidontuen määrästä omaishoitajalle.

VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen tyytymätön asianomistaja on oikeutettu hakemaan muutosta Kuopion lääninoikeudelta kirjallisella valituksella kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tiedoksiantopäivää lukuunottamatta. Valituskirjelmä voidaan sanottuna aikana antaa myös sosiaalilautakunnalle, jonka tulee viipymättä toimittaa se omine lausuntoineen edelleen.
TIEDOKSIANTOTODISTUS
Tämä päätös on lähetetty 22/12 1993 postitse asianomaiselle
Tiedoksiantaja (sihteerikön allekirjoitus)

Nämä alkuperäiset asiakirjat löytyvät YEAT:n näyttökansiosta. Blogger viisaudessaan ei julkaissut kutkuttavaa näköiskuvaa. Se varmasti saisi aikaan mylläkän, joka olisi yhtä tasa-arvoa järisyttävää kuin jumalien kuvien julkaisemisesta seuraa. Aikanaan kuvan julkaiseminen herätti minussa inhorealistisia tunteita tasa-arvon toteutumisesta. Rahanjakaminen on toistunut useita kertoja tämänkin jälkeen, mutta kenenkä omasta jakajat jakaa. Olen kehoittanut minun osaani ja eläkettäni kadehtivia varmistamaan oman eläkkeensä kultaisella kädenpuristuksella, että tie on auki oopperan riitoja ratkomaan. Länsirintamalla ei mitään uutta.

Tähän päivään sovellettuna en ihmettele tehyläisten joukkoirtisanoutumista. Sairaanhoitajat lähtivät jo silloin pienillä porkkanoilla (kannustuslisillä) toteuttamaan kuntien säästöjä. Kuka ei sisäistänyt kuntien säästöjä ottaa vanhuksilta ja vammaisilta, lähti Ruotsiin tehdäkseen koulutustaan vastaavaa työtä elämiseen riittävällä palkalla. Hoitajille täällä tarjottiin pätkätöitä, kun palkan maksoi joku toinen. 

Minulle on annettu sanat puhua suulla suuremmalla hoitajien työn arvostamisesta. Naapurissa istutetaan hoitajille nimikkopuita saadusta hyvästä hoidosta. Meillä ne on hirsipuita (työtuomioistuimia), joissa on roikuttu vuodesta 1993 löyhässä hirressä, kun ollaan vielä elossa. Lakkoon kehotan yhtymään kaikkia omaishoitajia. Hoidettaville kaulaan laput "Ei tarvitse palauttaa". Tämä on jo tuttua lähettäessä sotalapsia Ruotsiin. Ei meillä ole kotiuttamispaikkoja täällä hoidetuille vanhuksille. Mistä ne paikat löytyvät ulkomailla hoidetuille potilaille? Markkinavoimat janoavat sotaa ja ihmiset rauhaa ja oikeutta olla olemassa kotirintamalla.

Odottaako aasi turhaan noutajaa ja kutsua, että häntäkin tarvitaan vielä. Minulle riittää saavutukset Guinnessin ennätystenkirjassa. Omaishoitaja korvaa 5,4 työaikalakia noudattavaa hoitajaa. Omaishoitajan 10 vuotta on 54 miestyövuotta. Liturgia on laulettu loppuun, kun joillekin omaishoitoa on kertynyt satoja vuosia. 
Naistyöstä ei puhuta mitään, sehän on luterilainen käsitys. Nainen vaietkoon seurakunnassa. Työtkin ovat sukupuolisesti suuntautuneita: maskuliini, feminiini ja meillä tuntematon neutri. 
Lakimiehen esikuvaksi on tullut Ally McBeal. Olen istunut tuomiolla, jota ovat jakaneet tuomarit menemällä henkilökohtaisuuksiin unohtaen itse asian. Valitusoikeus seuraavaan ja seuraavaan käsittelyyn. Minä valittajana, olen myös maksumies. Nyt olen vain odottanut mitä tuleman pitää. "Vuorten vaivat ovat takana, edessä tasankojen vaivat." Brecht

Ei kommentteja: