perjantai 7. syyskuuta 2007

Vapaan maan viiri

Isät, veljet verellään vihki sinut viiriksi vapaan maan.
Tämä laulu soi mielessä, kun katson kuvaa, jossa isäni seuraa 90-vuotispäiväkseen saamansa sukuviirin salkoon nostamista. Syntymäpäivään liittyy V. A. Koskenniemen runo:

Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut
siell' on siintävät seljät ja salmien suut,
siell' on vihreät metsät ja mäet,
siell' on vilpoisat illat ja varjokas koi,

siell' on lintujen laulu, mi lehdossa soi
siell' on kaihoja kukkuvat käet.


Mun on mieleni nääntyä ikävään
Kun tiedän, kun tiedän ma kaiken tään
ja ma kaihoten kaipaan sinne
ja mun sieluni silmin ma nään sen näyn
salot, vihreät metsät, jos katuja käyn,
jos kuljen, jos kätkeyn minne.



Ja mun huoneeni käynyt on ahtahaks
ja sen ilma niin kumman painavaks
ja mä syömessä toivon jo salaa:
tulis syksy ja metsät ne vihreät veis,
tulis talvi ja lumi ne peitteleis, -
kai silloin mun rauhani palaa.

En tiennyt antaessani isälleni sukupuun koolla olleista juhlijoista, että runo toteutuu omalla kohdallani sanan mukaisesti. Alkoi perintöriita, siitä oli jo enteitä viimeisinä elonpäivinä. Isä kuoli 93-vuotiaana.

Olin vastannut hänen pyyntöönsä tulla kotiin 10 vuotta sitten. Mitä tämä aika minulle opetti. Sen että mikään ei riitä, elämän jatkuminen Vihtaniemellä jakajan käden kautta ei ole mahdollista. Sukuviirit ja liput joutaa naftaliiniin, eihän niitä tarvita opintomatkalle kiinalaiseen helvettiin. Tämä oli alkua yhteiskunnan muutokselle.

Alkoiko se isäni viimeisenä elonpäivänä 6.2.2000. Silloin valittiin naispresidentti. Seuraavana aamuna, isoisän kuolinpäivänä, minulle ilmoitettiin isän kuolemasta kertova viesti: "jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan, ja kiiruhdin karjateille." Olin kulkenut isän muistellessa 1900- luvun alkuun, jolloin Ukko-Kusti ja Mummo-Mari saivat kunnan mökin asuttavakseen Vihtaniemellä. Kummitätini kertoi kinkereillä nimenhuudosta: 

- Mäkitupalainen August Tirkkonen. 
- Paikalla. 
- Tällä paikalla olen nyt minä, hankkinut turvapaikan itselleni Verkkokirjoittajan talosta.

Samaistun kiintiöpakolaiseen, joka Turkin vankilasta valittiin Suomeen. Kun kukaan ei nähnyt, kolme vartijaa hakkasi hänet henkihieveriin. Samaa on tehty minulle, kun kukaan ei suostu näkemään, mitä todella tapahtui ja tapahtuu, kun oikeus on otettu omiin käsiin ja kaikella tällä on yhteiskunnan ja markkinavoimien siunaus.

Ei kommentteja: