Kuulun joukkoon Kuortinkartanossa vietettyjen syöpälasten ja isovanhempien leirin kautta. Virittelen yhteydenpitoa verkossa kertoakseni koko maailmalle, kuinka onnellinen olen kaikesta hyvästä, mitä kohdalleni elämä tarjoaa.Syöpälasten isovanhempina me olemme samassa veneessä. Kun lapsenlapsen vakavasta sairaudesta on kyse, elämä pysähtyy. Mutta luotamme kuitenkin, että lapset ovat hyvissä käsissä, sillä tieto-taito Suomen syövänhoidossa kestää vertailun. Viime lääkäriluennon kantasolusiirrosta kuultuani tiedän, ettei mitään mahdollisuutta jätetä käyttämättä, jos sopiva luovuttaja löytyy vaikka toiselta puolen maapalloa.
Tämän bonsain punaiset pilkut ovat kirjeitä, e-maileja ja henkilökohtaisia kontakteja, jotka olen tallentanut päivieni puihin. Mutta olisi se jotakin suurempaa, jos verkosto näkyisi keskustelupalstalla. Tietoyhteiskuntataidot pitää hankkia, mutta on se liian kova hinta, jos siihen tarvitaan 10 vuoden työ omaishoitajana, lapsenlapsen syöpä ja yhteiskunnan leima varhennettuna vanhuksena, keltainen tähti otsassa ja tatuointitunniste käsivarressa, jatkaakseen elämää hyvinvoitivaltion kaatopaikalla.
Syöpä on ollut ihmissuhdesairaus, mutta poistetaan pelkoa ja kaadetaan ennakkoluulojen esteitä tulemalla ulos kaapista. Elämä jatkuu, asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut. Kun katsoo perin juurin, pienin onkin suurin.
1 kommentti:
Tämä olisi punainen rusetti lisää hyvienpäivienpuuhun tai pahojenpäivienpuuhun, mutta niitä ei voi lisätä tässä blogissa kuin virtuaalisesti. Jättämäsi kommentti toimii sellaisena. Voit osallistua anonyyminä, joten isomummot, mumummot ja papat: lapsenlapsen kanssa kirjoittelemaan kuulumisia. Pidetään lapset opettajina ja silmät täynnä luontoa.
Lähetä kommentti