lauantai 28. huhtikuuta 2007

Lupaus

Neljänteen käskyyn liittyy lupaus. Näen sen toteutuvan tänä päivänä. Olen vielä siitä kirjoittamassa, kun en kuollutkaan eilen.
Tätini kertoi halvaantuneen miehensä hoitamisen ja kuoleman jälkeen halunneensa jäädä sänkyyn odottamaan kuolemaa. Sanoin hänelle: 
- Ensiksi sikiää täitä ja kirppuja. Mutta se oli ohimenevä tunne eikä tiennyt silloin mitä tuleman pitää. Hän halvaantui ja itsensä hoidon laiminlyötyään jalkaa katkaistiin kolmessa vaiheessa hoitovirheiden seurauksena. Joutui pyörätuoliin, mutta kolme vuotta oli kotona hyvin pienen kotiavun turvin. Katkerana tästä hän huusi: 
- Sittenhän löydätte minut kuolleena jonakin aamuna. Sanoin hänelle: 
- Se on kunniaton kuolema kuolla yksin. Minä tulen, kun on lähdön aika. Hän ilahtui, kaikki välillämme ollut erimielisyys suli pois.

Itse odotin kuolemaa, ettei enää tarvitsisi mennä lääkärin luokse. Mutta varasin ajan ja kohtasin ystävällisen avunantajan kuin enkelin. Vielä pitää yksi oire hoitaa pois, mutta milloin, siitä pitää käydä puhuttelu Ihmeellisen Neuvonantajan kanssa. Hän sanoo: 
- Nyt eikä 15. päivä. Se on lempeä kehoitus, varaan ajan ja menen. Tämä lääkäriin lähtemisen vaikeus johtuu ikävistä kokemuksista kirjaviisaiden lääkärien luo eksymisestä. Nyt osaan paremmin kiertää kaukaa tilanteet, jossa joudun mollatuksi. Siksi tiedän, että omaishoitaja ei kuulu siihen potilasjärjestöön, johon hänen hoidettavansa kuuluu. Hän on nähnyt läheisensä sairastumisen, lääketieteellisen hoidon ja parantumisen, että kotiin tuleminen on mahdollista, jos siellä on äiti/isä, tytär/poika tai aviopuoliso odottamassa. Se on heitteillejättö, jos kotona ei kukaan ole vastaanottamassa kotiuttamispäivänä ja hänet sinne paareilta pudotetaan.

Omaishoitaminen on luovaa hulluutta, jolla ei ole mitään tekemistä sairauden kanssa eikä varsinkaan mielenterveysseuran kanssa. Omaishoitajakokemus antaa lähtökohdan vertaistuelle, mutta tavatessamme, emme jatka hoidosta puhumista, vaipanvaihtoa, syöttämistä, avanteentyhjentämistä vaan kohoamme arjen yläpuolelle. Tämä on mahdollista vain omalla ajalla, omalla tavalla ja omalla kustannuksella, jos se meille vain suodaan. Mutta nyt se laillisesti estetään. Palaan kuitenkin siihen lupaukseen.

Ei kommentteja: