sunnuntai 11. maaliskuuta 2007

Hämeen vaalipiiri

Sain oivalluksen tänään kuunnellessani Vuosaaren kirkossa toteutettua kännykkäkolehtia. Kokeilen, kuinka se palvelisi minua toteuttaessani omia tavoitteitani, huolehtiessani kansalaisvelvollisuudesta äänestämällä muutoksen puolesta. Kännykkä-ääni3 tekstiviestinä annettuun numeroon. Palautteena tästä tulisi äänestäjälle ilmainen hierontaseteli ja puhelinnumero. Silloin kaikki ylilääkäri Antti Holopaisen äänestäjät olisivat tekstiviestillä samanarvoisessa asemassa. Etua ei voisi käyttää väärin eikä kukaan jäisi edun ulkopuoleelle.
 

6.2.2000 istuin vuodeosastolla isäni luona, kun valittiin naispresidentti. Se päivä oli viimeinen isän elonpäivä. Hän oli jo luovuttanut pari päivää aikaisemmin ja sanonut: 
- Lopulta kaikki uupuu. Olin kolme kuukautta päivittäin seurannut, kun hän rankan elvytyksen jälkeen teki kuolemaa. Olinhan lääkäriltä tilannut jo etukäteen kuolintodistuksen, kun hänen kaikki hoitonsa lopetettiin vielä kotona ollessa. Pitkät hengityskatkokset kuitattiin happisaturatiomittauksella, kun hänelle olisi voinut antaa happea. 7 vuotta olen seurannut TV:n sairaalasarjoja ja ajattelen olevani täysin oppinut ensiapuaseman hoitaja. Minulle syötettiin pajunköyttä hoitamisesta, sen ymmärsin maalaisjärjellä. 
Hoitajien vuoron vaihtuessa toi sairaanhoitaja happipullon, ehkä hän näki, ettei sitä enää kauan tarvita. Kouristukset loppuivat ja sitten alkoi vaalituloksen odottaminen. Vähän ennen klo 22. oli tulos selvä. Huonossa tuolissa istumisesta olin aivan tunnoton. Lähdin kotiin nukkumaan. Aamulla klo 5. lempeä ääni ilmoitti isän kuolleen. Olimme säästyneet vaalihuumalta, mitä tukijoukot ehdokkaan lisäksi suurella rahalla touhottivat.
Kuningas on kuollut, eläköön uusi kuningatar.
 


15.1.2006 olin kirjannut projektini "Verkkokirjoittajan talo" valmistumispäiväksi. Sitä kokeillessani testasin uutta kirjoitustaitoa verkossa osallistumalla presidentinvaalikeskusteluun. Olin hämmästynyt. Yhteydenottoa seurasi maksettavakseni lähetetyt arvat. Näin kerätyillä varoilla piti käydä toinen kierros. Se tuotti uuden kauden niukalla enemmistöllä. Se palkittiin n. 800:lle järjestetyllä juhlalla. Lisäksi linnanjuhlakutsu oli varmistettu. 
Sain myös Sauli Niinistön allekirjoituksella mieltä lämmittävän kiitoskirjeen osallistumisestani. Minulla on yksi ääni ja vaalisalaisuus, joten en paljasta kumpaa äänestin. Mutta jälkimainingit kävivät korkealla tyylipisteissä.
 

Kännykkä-ääni3 ei lähetä laskua äänestäjälle. Nyt äänestäjän vuoro on tulla huomatuksi, ollaanhan hyvinvoitivaltion kaatopaikalla. Tähän on johtanut vuosikausia jatkunut harvainvalta. Puhutaan peläten kasvottomasta rahasta, mutta sillä on kuitenkin korkeinta valtaa käyttävien kasvot. Kaikki syyttävät toisiaan. On aika tutkia omaa napaa ennen suurta vaaliremonttia.
Tämä on minun oma asiani. Kuinka se toteutuu omaishoidossa. Se ei vaadi suuria sanoja, vaan paljon pieniä askelia ja yhden ilmaisen äänen oikealle ehdokkaalle.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaalivalvojaiset ovat kohdalleni sattuneet erilaisissa elämäntilanteissa ja siksi ovat jääneet mieleen. Tsunamista pelastuneet ovat joutuneet arvioimaan elämänsä suuntaa. Kaikki läheisensä menettänyt lakimies valitsi uhrien puolustamisen työssään. Iloitsen tästä, sillä jos olen joutunut oikeutta etsiessäni leivättömäm pöydän ääreen, minut onkin tuomittu ja vielä joudun maksamaan oikeudenkäyntikulut. Siksi katson Ally McBeal'in oikeudenkäyntiä ja purkupalaver käydään samantien huuhtoen murheet kurkusta alas enkelikuoron laulaessa taustalla. Itse asiassa karvaan tappion jälkeen yksikseni paikkaan russakanturkkia ja "pahojen päivien puu" on istutettu Paratiisiini. Jonakin päivänä paistaa päivä risukasaankin.

Anonyymi kirjoitti...

Luen netistä läpimenneiden ehdokkaiden vaalibudjettia ja yhden äänen hintaa. Tämä on mielenkiintoista. Yrittäjänä laskin kriittisen pisteen tuotteeni hinnoittelussa, kuinka yritystoiminta olisi kannattavaa. Kaupunki laski puolestani hinnan ja sai pisteet, kun vaati, että minun pitää hieroa 10% halvemmalla eläkeläisiä. Sain nimen sosiaalinen hieroja, kun en suostunut perumaan vähemmän tärkeän aikaa ja antamaan sitä itseään tärkeämpänä pitävälle rouvalle, jonka poika on kansanedustaja ja siinä sivussa pyörittelee ystäviensä kanssa omia bisneksiä, kun edustajan palkka ei riitä pitämään pankkitiliä plussan puolella. Presidentin vaalissa saman puolueen tukijoukot lähettivät arvat maksettavaksen. Luulin ääneni olevan ilmainen, mutta minun oletettiin maksavan siitä 20€. Samaa koen yhdistykseen kuulumisesta. Olen sijoittanut rahani maksaakseni velvoitteeni, mutta ry perustelee jäsenmaksun saatuaan vielä lisämaksulla kuin viimeisellä tuomiolla. Voin vain kysyä, milloinka sain apua. Nyt osallistuminenkin on estetty. Päädynkin osakeantiin, kohderyhmä on nimettömät äänestäjät, jotka on petetty kerta toisensa jälkeen. En kudo pitkää kaulaliinaa hormoonien vähenemisen merkiksi. Se on ollutta ja mennyttä, nyt karhulapset saavat palmikkohamoset, kun haaska on kaluttu loppuun. On aika vaihtaa maisemaa.