sunnuntai 18. helmikuuta 2007

Suksi kuuhun

Laskiaissunnuntain uutiset lupaa. Astronautit opetetaan hiihtämään. Kuussa voi suksilla liitää.
Tästä olen esittänyt mielipiteeni seminaarissa, jossa esiteltiin vanhusten kotihoidon järjestämistä nykytekniikka hyväksi käyttäen ja monitoorista valvoen. Jos minuun olisi kytketty vanhana monta piuhaa ja anturia "kulunvalvontaa" varten, olisin valmis kuulennolle. Tuntisin oloni niin turvalliseksi insinööritohtoreiden käsissä. Ääneenlausuttua kommentiani pidettiin epäasiallisena huomautuksena, sillä eihän kyse ole siitä, että piuhaankytketyt tiedostaisivat sen olevan vanhustenhoidon tulevaisuutta.
 

Johtamistaitoja käytiin kuussa testaamassa. Kuuraketti oli tehnyt mahalaskun ja nyt oli kehiteltävä selviämisstrategia. Pisteytystä kuvattiin worilla ja mirillä. Vanhustyön selviämisstrategiaseminaari tuotti minulle toivotun tuloksen. Saatiin käyttöön yksi puhelinnumero, josta annetaan palveluneuvontaa ikäihmisille. Olen tämänkin testannut. 
Tilasin ikkunanpesun ja sain tukityöllistetyn pesijän. Koko ajan valitti kiirettä, vaikka olin kaiken valmistellut etukäteen, että pestään yksiön ikkunat. Kysyin, paljonko on aikaa. Sitä oli riittävästi yhteenkertaan pesemiseen. Mihinkä loppuaika käytetään. Hän aloitti alusta. 
- Seis, yksi peseminen riittää. 
- Sitten sanot, että kävi lääppimässä. 

Ilmoitin välityskeskukseen, etteivät vanhukset tällaisia palveluja tarvitse. Valituksen kautta palvelut paranevat. Mutta me olemme liian kilttejä ja suostumme itsepalveluun. Ruotsalainen eläkeläinen sanoi varustautuneensa pillerillä sen päivän varalle, kun sosiaalitoimesta tullaan ottamaan aikaa, kuinka kauan ja kuinka usein tarkkailtava viipyy vessareissulla. Minä teen samoin "enkä halua tulla pelastetuksi", sanoi 007, ennen aikojani.
 

Älylaitteiden keksijän huoli oli kuntien nihkeys ostaa ja ottaa käyttöön vanhusten hoitoa helpottavia korkean teknologian tuotteita. On tyytyminen itsepalveluun, kun hoitajat ovat saamillaan siivillä lentäneet naapurimaihin. Saavat siellä tehdä koulutustaan vastaavaa työtä ja saavat työstä palkan, jolla tulee toimeen. Olen iloinnut joka lähtijästä, kun he muistavat kuitenkin juurensa, mistä me täällä vanhenevat muistutamme. 

Tietokone on yhteydenpidossa nykyaikaa hyvässä, mutta kylkiäisenä saan roskapostia, LumoTV:n ja vaalihuuman. Rahastusta huijareille. Ei yhden ilmaisen äänen antaminen tarvitse kaikkea tätä. Korvaako tämän päivän poliitikot entiset helppoheikit torilla rukkasia ja pipoja myydessään? Meillä on äänioikeus, mutta kaikki eivät tiedä, kuinka sitä käytetään. Suksi kuuhun, sillä se on sukuvika, jos suksi ei luista.

Ei kommentteja: