keskiviikko 28. helmikuuta 2007

Syyttömänä sinnitellyt

Viiden tähden elokuvan "Rita Hayworth - avain pakoon" tyylittömästi valitun suomenkielisen nimen ja samalla henkilön vaihdan vaalityöhön sopivaksi. "Antti Holopainen - tie vapauteen" - juliste antaa minulle työrauhan tehdä eläkeläisenä samaa, mitä olen tehnyt toiminimellä hierojayrittäjänä v:sta 1979 ns. avoimessa yhteiskunnassa, mutta suljetun yhteiskunnan säännöin. Lait laaditaan eduskunnassa, jossa on vaalialueeltamme pitkäaikaisia kansanedustajia. Onko syytä valita enää samoja puhuvia tai puhumattomia päitä, kun tulokset tunnemme nahoissamme elinkaaremme jokaisessa vaiheessa. 

En ole ollut epätietoinen siitä, kuinka seuraan ranskalaisen nunnan esimerkkiä. Valtio siirsi hänet eläkkeelle 75 v. Hän pyysi ylhäältä siirtoa maailman pahimpaan paikkaan. Löysi itsensä Kairon kaatopaikalta. Alkeellisissa oloissa hän opetti lapsia lukemaan ja sai aviomiehet lupaamaan, etteivät viikkoon hakkaa akkaa. Seuraavaksi viikoksi sama uudelleen. 
Sitä en tarvitse lähteä etsimään, olenhan siellä jo ollut ja palannut omalta maalta omaishoidon päätyttyä 7 vuotta sitten. Kaatopaikka on hyvinvointivaltiossa. Erona Kairon kaatopaikkaan on, että täällä pesen puhtaalla vedellä roskikseen vietäviä tölkkejä ja likaantuneita rasioita, etteivät joutuisi kaatopaikkajätteeseen. Kehitysmaissa lapset keräävät kaatopaikoilta jätettä saadakseen päivän toimeentulon. Itänaapurissa lapset myyvät itseään pitääkseen huolta vanhemmastaan tai mummoistaan.
 

 Antti Holopainen on kutsuttu eduskuntaan antamaan asiantuntijalausuntoja, mutta nyt hänen vuoronsa on olla riittävällä äänimäärällä valittu kansanedustaja. Hän osaa hoitaa omat asiansa, niin silloin voimme uskoa hänelle yhteisten asioittemme hoidon.
Turhautuneena yrittäjän ammattitutkintovaatimuksiin houkutella kepillä ja porkkanalla lisäämään tietoa, lupasin osakeannin omaishoitajille. Mutta nyt olen laajentanut kohderyhmää. Olen jakanut vaalityöhön hierontaseteleitä (1t hierontaa). Varaa aika ja tule toteamaan, voiko yksi kerta niin paljon auttaa. Vaalituloksesta riippuen teen ratkaisuni, hieronko koko kansanedustajakauden, vai vain jaossa olevat hierontasetelit. Tätä en tee vaalirahoitukseksi, vaan äänestäjien hyväksi. Meidän Antti Holopaista ei valita rahalla, vaan annetuilla äänillä ja uskolla, että Antti on mies paikallaan. Teot sen osoittavat, eikä pölypilven kesto ja paksuus.
 

Toinen houkutteleva tilaisuus "Einladen" voi odottaa. Asetun yhteisöön, jossa eläke riittää kattamaan kulut ja jossa voin vielä tehdä työtä. Olenhan tietoinen tuotteeni kilpailuedusta, että 7-kymppinenkin voi vaihtaa työpaikka, kun tuotteesta en ole luopunut. Kuinka yhteiskunta vastaa tähän haasteeseen? Vanhuuseläkettä ei voi lakkauttaa eikä työntekoa voi kieltää, joskin se olisi rahoitettujen projektien toive tulla vapaaehtoistyöntekijäksi isoveljen valvontaan. Siinä on "Eingeladen"-sanan kaksi puolta; kutsuttu ja lastattu. Kutsuttuna antaessaan saa, mutta liikaalastattuna meistä tulee hölmöläisen hevosia.

tiistai 27. helmikuuta 2007

Siunattu hulluus

On samaa kuin luova hulluus, jolla ei ole mitään tekemistä sairauden kanssa. Katsoin tositarinan päihdelääkäristä, joka arveli, onko mieltä missään. Palaan tähän, kuinka syyttömästi vankilaan joutunut selvitti tiensä pakoon. Minulle se antaa vapauden tehdä vaalityötä eläkeläisenä, kun vaaliteemat jakavat kansaa kahtia enkä mene vapaaehtoistyöhön minkää rahoitetun projektin hyväksi.

maanantai 26. helmikuuta 2007

Ihmeitä

Mistä lie minuun siunaantunut halu lähteä oppikouluun. Sitä ei ollut lähimaisemissa. Niinpä 12-vuotiaana jätin tutuksi tulleen koulutien ja aloitin uudessa koulussa asuen lukukaudet vieraalla paikkakunnalla. Kävin kotona vain lomilla, nostamassa perunaa, viettämässä joulua, käymällä pääsiäisenä kirkossa ja sitten oli kesä, vapaata 3 kk. Sitä kesti 8 vuotta, toisten nurkissa, toisten valvonnassa ja välillä Tuhkimona, milloin ketäkin palvellen. 

Kerran päätin keskeyttää: "Äiti, mä en tahdo mennä kouluun" on tullut tutuksi laulun kautta. Mutta silloin ei selvitelty syitä, miksi. Isä seisoi aitan ovella odottaen, oli lähdettävä. Ja 7 km järvimatka taittui puhumattomissa merkeissä. Kirkolta 60 km linja-autolla kaupunkiin seisoen ja tervaleijonaa purren. Voin pahoin. Sitten Ukko-Pekka u-uu puuskutti 50 km oikealle asemalle, pysähtyen sitä ennen jokaisella maitolaiturilla.
 

Olen unessa useasti sinun kaduillas koulutie ja huomaan, että 50 vuotta olen halunnut unohtaa kaiken. En ole osallistunut luokkakokouksiin. Penkkarikuvaa katsoin, kun tiesin Eilan kuolemasta. Reenperään kiinnitetyssä julisteessa lukee. "Jos olisi elektroniaivot, olisi menestystä." Tätäkö se uumoili, tietokonetta ja verkkokirjoitustaitoa. Mutta menestystä "aivot" eivät ole tuoneet. Olen käskenyt kysyä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin tietokoneelta, kenelle se on ollut mahdollista. Minua sanottiin tietokonevirheeksi, mutta en ota kunniaa siitä, vaan vastaan: 
- Tietokone on yhtä tyhmä kuin käyttäjänsä. Siihen loppuu puolustelu ja nyt verkkokirjoitustaidon opittuani, eivät kirjurit ja tulkit pääse kirjoituksiani muuttamaan.
Siitä olen ollut kiitollinen, että isä tasoitti vähän koulutietä, kun este oli liian suuri itseni ratkaistavaksi. Oli lähdettävä.

Ierikan stipendi

Aloittaessani koulunkäyntiä oli koululuokat Korpelan tuvassa ja Koivuharjun pienessä kamarissa. Toisessa oli opettajan sängynpaikka. Eihän siihen muuta mahtunut. Ierikka mittaili kotivarapuita, joiden ympäri eivät yhdet kädet riittäneet. Suurimmat ikäluokat saivat odottaa koulurakennuksen valmistumista. Kun se sitten saatiin aikaan, Ierikka lupasi perustaa stipendirahaston antamillaan ehdoilla: 
- Jaetaan koulumenestyksessä parhaalle oppilaalle, jonka tulee muistaa stipendin antajaa ja käydä kesäisin varpuluudalla hänen hautaansa lakaisemassa.
 

Kiiruhdin kesäisin katsomaan, onko hautaa lakaistu. Ei ollut, kun kukaan ei koskaan päässyt osalliseksi rahasta. Omasta tyttärestä tuli opettaja, mutta jostakin käsittämättömästä syystä hänen päivänsä päättyivät oman käden kautta. Syytä tähän olen aina pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että kotoa ei ole saatu elämäneväitä, vaan aina on varmistettu, että puut pysyvät metsässä tulevaisuuden varalle.
 

Äitini ruuanlaittotaito loppui halvaantumiseen. Sitä mukaa hävisi ruokahalukin. Pilleriä poskeen veden kera. Sanoin hänelle: Meillä ei ole ollut varaa sairastua muotitautiin, anoreksiaan. Olemme olleet niin köyhiä, että on pitänyt syödä sitä, mitä on kiinni saatu. Aina on ruokaa ollut pöydässä, maittavaa ja riittävästi. Syötiin, että pysyttiin hengissä. Ei mainosten mukaan, mitä leluja saa aterian lisäksi. Viiden leivän ja kahden kalan ihme toteutui päivittäin, jos kenellä oli kyky se nähdä.

sunnuntai 25. helmikuuta 2007

Elatusmaksut kunnille

Päivän keskusteluaihe elatusmaksuista palauttaa mieleen viimeiset ajat isäni eläessä. Kunta ja "seitsämät veljekset" ryhtyivät jakamaan isälleni kertynyttä maallista hyvää. Kyse ei ollut siitä, etteikö vanhempani olisi huolehtineet perillisistään, vaan siitä, missä vanhempani viettävät viimeiset vuodet, kun tarvitsevat apua. 
Yritin parhaani heidän auttamisessaan ja yhteisten asioiden hoidossa. Mutta allekirjoitetuista sopimuksista huolimatta virkamiehet käyttivät valtaansa virka-asemansa perusteella. Ja kuka oli maksaja? Minulla oli valtakirja ja kunnan kanssa tehty omaishoitosopimus, mutta minulle kiertyikin maksajan rooli miljonääri-isän pesänhoitajana. Kotikuntani anti minulle 5-kymppiselle naiselle siihen asti oli 5 lukuvuotta kansakoulua maalaistalon kamarissa epäpätevien opettajien valistaessa meitä kilteimmistä kilteimpiä samoista lähtökohdista olevia lapsia.
 

Kunta peri viime kädessä 93 v kuolleen isäni jäämistöstä kuin elatusmaksuja, mihinkä katsoi oikeutensa olevan. Tunnen itseni näiden temppujen jälkeen olevani kunnanisien äpärä, lehtolapsi ja mitä nimeä nyt koko elämäni aikana lapset ovat saaneet kantaa syntyperänsä mukaan. Synnissä siinnyt, syntisestä sukukunnasta on ollut julistusta suvunjatkamiselle. Vai tunsivatko isättömät kunnanisät olevansa isäni lapsia meidän kahdeksan (8) vanhempiemme lapsiksi tiedetyn lisäksi.
 

Toinen tapa tulla äidiksi. WTC-tornien sortumisen jälkeen amerikkalaiset turistit hävisivät matkakohteista. Tyttäreni vei minut Tunisiaan. Siellä paikallinen nuori mies tarttui käteeni, ohjasi baariin ja ilmoitti suureen ääneen: 
- Äitini ja sisareni Amerikasta. Kuiske kuului pöydistä, onpa rohkea nainen. Vastasin siihen vähän supinaa hillitäkseni: 
- Olen Suomesta. Tämä välikohtaus teki minuun vaikutuksen. Olen lisääntynyt suvuttomasti. Minusta on tullut kaikkien Mamujen äiti. Sitä olen omassa ympäristössäni, mutta Mamujen leirissä. Heiltä olen oppinut, mitä on yhteisöllisyys. 

Kiintiöpakolaisena tänne tuotu mies onnistui tuomaan äitinsä luokseen. Sanoi lähettävänsä rahaa sukulaisilleen sinne, minne hänellä ei ole paluuta eikä siellä olevilla pois pääsyä. On vain oltava paikallaan ja käytävä läpi kaikki kivitykset, mitä hyvinvoinnin nimissä puhuvat päät kivet kourassa järjestävät.
Onko meidän planeettamme litistymässä pannukakuksi, jossa laidoilla asuva valkoinen lilliputti-herrakansa hallitsee pelolla ja kaukaa tullut DNA ihmisyydellä?

torstai 22. helmikuuta 2007

Poppamies

Paikka on pyöreä savimaja, kukko kumottu selälleen lattialle, ylitse viritetty olki pitää sen paikallaan. Poppamies ei kysy: Mikä se taas tuli? vaan Poppamies vastaa siihen, mikä minulle on tullut.
 

Tarjosin isäni kuolemaa lääkärille, jos meidän ei enää tarvitse tulla lääkäriapua hakemaan. Mutta lääkärin on vastattava asiallisesti syöpäleikkauksen jälkitarkastukseen. Isä oli yksin mennyt kuulemaan tulosta. Palattuaan oli niin kiukkuinen, ettei sanaa saanut suustaan. Ajattelin syövän uusineen, mutta syy selvisi lääkärin asenteeseen. Isä sanoi: 
- Mitä se vasta nainut lääkäri välittää vanhan miehen syövästä. Vastasin, ettei lääkärin naimiset kuuluneet isän syöpään ja loppuiäksi vanhan miehen vaivaksi jääneeseen avanteeseen. 

Seuraavan kerran olin mukana, lääkäri yhtä pyörryksissä onnesta. Kaksi miestä vaihtaa kohteliaasti kuulumisia. Puutun keskusteluun, ettei me oltu tultu vain kohteliaisuuksia vaihtamaan. Tohtori närästyy ja antaa lähetteen tutkimukseen, mitä olimme tulleet hakemaan. Mutta tälle on jatkoa lääkärin roolissa. Lääkäri saa sydänkohtauksen ja puolen vuoden kuluttua on kuollut. Lapsista poika oli vuoden ja tytär vielä kastamatta, kun lääkäri-isää haudataan. Isäni lähes 9-kymppinen tunsi syyllisyyttä lähtöjärjestyksestä, olihan lääkäri vasta tarveaikansa alussa, jonka oli arvellut kestävän vielä ainakin 25 vuotta.
 

Samaa koin itse hakiessani lääkäriapua omaishoitajana. Olin vaikea potilas, kun olin tehnyt ennenkuulumattoman teon, tullut vanhempieni hoitajaksi. Olinko ajanut karille, että paluuni oli tuhlaajatytön nöyrtyminen tulla kotiin epäonnistumisen jälkeen. Motiivini oli hoitaa kunnan kotihoidontuella halvaantunut äiti ja syöpäsairas isä heidän omassa osakkeessaan. Tuli lakimuutos omaishoitamisesta ja kunta sai tilaisuuden jakaa kaikki palikat uudella tavalla. Se oli takapakki kaikkien omaishoitajien kohdalla.
 

Tänään olen ollut parantajalääkärin vastaanotolla. Pelkkä lääkärin näkeminen nostaa vireystasoani. Haluan tehdä parhaani, saanko kohonneet arvot kohdalleen. Aikaisemmin tapahtui kotona ihmeparantuminen; kukonhelttaa polviin, lisää lääkettä kipuun ja sitten tekonivelet. Kun en suostunut oli psykiatriselle meno edessä. Mutta mummo polvesta parani, en saanut aikaa tutulle lääkärille. 
Suljin puhelimen, ajattelin kirjoittaa vaivastani ja viimeiseksi, otan kantajat ja menen vaikka katon läpi. Ihmeelllinen lämpö kulki lävitseni ja voin jättää särkylääkkeet pois.
Nyt oli sitten sen kantamisen vuoro, kun polvi meni lukkoon. Oli uusi lääkäri tullut kaukaa, osasi asiansa ja nyt olen itse valmis ruoka- ja liikuntaremonttiin voidakseni paremmin ilman kemiallista piristettä.
Kuolen ennen kuin kuolen, etten sitten kuole, kun kuolen. Mutta se edellyyttää kuolemista maailmasta ja itsestänikin, että on tarkoitus elää.

sunnuntai 18. helmikuuta 2007

Suksi kuuhun

Laskiaissunnuntain uutiset lupaa. Astronautit opetetaan hiihtämään. Kuussa voi suksilla liitää.
Tästä olen esittänyt mielipiteeni seminaarissa, jossa esiteltiin vanhusten kotihoidon järjestämistä nykytekniikka hyväksi käyttäen ja monitoorista valvoen. Jos minuun olisi kytketty vanhana monta piuhaa ja anturia "kulunvalvontaa" varten, olisin valmis kuulennolle. Tuntisin oloni niin turvalliseksi insinööritohtoreiden käsissä. Ääneenlausuttua kommentiani pidettiin epäasiallisena huomautuksena, sillä eihän kyse ole siitä, että piuhaankytketyt tiedostaisivat sen olevan vanhustenhoidon tulevaisuutta.
 

Johtamistaitoja käytiin kuussa testaamassa. Kuuraketti oli tehnyt mahalaskun ja nyt oli kehiteltävä selviämisstrategia. Pisteytystä kuvattiin worilla ja mirillä. Vanhustyön selviämisstrategiaseminaari tuotti minulle toivotun tuloksen. Saatiin käyttöön yksi puhelinnumero, josta annetaan palveluneuvontaa ikäihmisille. Olen tämänkin testannut. 
Tilasin ikkunanpesun ja sain tukityöllistetyn pesijän. Koko ajan valitti kiirettä, vaikka olin kaiken valmistellut etukäteen, että pestään yksiön ikkunat. Kysyin, paljonko on aikaa. Sitä oli riittävästi yhteenkertaan pesemiseen. Mihinkä loppuaika käytetään. Hän aloitti alusta. 
- Seis, yksi peseminen riittää. 
- Sitten sanot, että kävi lääppimässä. 

Ilmoitin välityskeskukseen, etteivät vanhukset tällaisia palveluja tarvitse. Valituksen kautta palvelut paranevat. Mutta me olemme liian kilttejä ja suostumme itsepalveluun. Ruotsalainen eläkeläinen sanoi varustautuneensa pillerillä sen päivän varalle, kun sosiaalitoimesta tullaan ottamaan aikaa, kuinka kauan ja kuinka usein tarkkailtava viipyy vessareissulla. Minä teen samoin "enkä halua tulla pelastetuksi", sanoi 007, ennen aikojani.
 

Älylaitteiden keksijän huoli oli kuntien nihkeys ostaa ja ottaa käyttöön vanhusten hoitoa helpottavia korkean teknologian tuotteita. On tyytyminen itsepalveluun, kun hoitajat ovat saamillaan siivillä lentäneet naapurimaihin. Saavat siellä tehdä koulutustaan vastaavaa työtä ja saavat työstä palkan, jolla tulee toimeen. Olen iloinnut joka lähtijästä, kun he muistavat kuitenkin juurensa, mistä me täällä vanhenevat muistutamme. 

Tietokone on yhteydenpidossa nykyaikaa hyvässä, mutta kylkiäisenä saan roskapostia, LumoTV:n ja vaalihuuman. Rahastusta huijareille. Ei yhden ilmaisen äänen antaminen tarvitse kaikkea tätä. Korvaako tämän päivän poliitikot entiset helppoheikit torilla rukkasia ja pipoja myydessään? Meillä on äänioikeus, mutta kaikki eivät tiedä, kuinka sitä käytetään. Suksi kuuhun, sillä se on sukuvika, jos suksi ei luista.

lauantai 17. helmikuuta 2007

Pilkun viilaamista

Kun takana on loistava tulevaisuus, tietää mistä puhuu. Johtajan paikalla ja palkalla voi julistaa eläkeläisten ostovoimasta, kun palkansaajana saa vielä päättää, mihin rahansa käyttää. Tämän vapauden tuomasta vastuuttomuudesta kertoo kasvanut tarve velkaneuvontaan ja -saneeraukseen. 
Johtajille voin sanoa, että tuleva eläke pitää varmistaa kultaisella kädenpuristuksella. Vasta sitten se on täysimääräisenä käytettävissä. Rahalla en ole pystynyt eläkeikääni turvaamaan. On ollut kaikenlaisia roskapankkeja ja talousrikollisia. "Kyllä ne ovat viisaita", ehti isäni Kenraalin ajan eläneenä miehenä todeta päivänvaloon tulleista huijauksista. Hänelle ei ollut tullut mieleenkään epärehellisyys saadakseen etua itselleen. Elämää nähneenä, harhaanjohtajien hyväksikäyttämäksi tulleena ilman omaa syytä valistin yli 90-vuotiasta. "Tyhmiä he ovat." 

Isästäni tuli kuolemansa jälkeen miljonääri. Siitä pitivät pesänjakajat huolen. Se on menestystarina, joka pitää kertoa maailmalle. Kunnan mökissä asuva naapuri puheli soutajille: 
- Mennään katsomaan, onko Valkoisen talon isäntä kotona. Kun torpparinpojasta tuli pienviljelijä, se oli alku oikealle työlle ja toi elannon kymmenhenkiselle perheelle. 
Peltojen paketoiminen muutti kurssia. On tultu viihde- ja vapaa-aikaan. Jäljellä on Mummonmökki ja neljä lomakiinteistöä. Yksi rantatontti meni käsirahoiksi osakkeeseen kirkonkylässä. Kolme sai perintöosuudekseen Mäntyniemen, Kesärannan ja Kultarannan. Tein tämän mahdolliseksi vanhemmiltani saamalla prokuralla ja sitoutumalla heidän omaishoitajakseen kymmeneksi vuodeksi. 

Nyt on aika järjestää paperit kuntoon ja täydentää yrittäjän erikoisammattitutkinnon näyttökansio. Siitä olisi tullut pitkittyessään monta osaa käsittävä sukutarina. Pelin vihelsi poikki Kertomukset kirjaksi - verkkokurssin johtaja. Hän meni henkilökohtaisuuksiin ja kehoitti menemään 
  1. "muinaismummojen muistelupiiriin", 
  2. ehkä ammattikorkeakoulun oppilastyönä järjestämään dementoituneiden päivätoimintaan. 
Mutta enpä ottanut "ministerin vaatimatonta virkaa", vaan pidin yllä omaishoitajien välillä vertaistukiryhmää ketjukirjeenä. Omaishoitaja korvaa 5,4 työaikalakia noudattavaa hoitajaa. Kirjeketjua on kestänyt 4 vuotta. Kirjoittajia on ollut 11. Laskutikkua käyttäen 4 x 5,4 = 21,6 vuotta x 11 = 237,6 vuotta elämänkokemusta, puolitettuja suruja ja tuplaantuneita iloja. Kun viimeinen kirjenippu kopioituna on lähtenyt, voin sanoa: Me teimme sen, ilman projektirahaa omalla ajalla, omalla tavalla ja omassa osoitteessa. Neljännen sektorin hyväksi tehty työ on palkittu viime vuosina Nobel-palkinnolla. Tunnen suunnatonta lukkarinrakkautta palkittuja kohtaan. Se on tämän maailman kääntöpuoli ja vastakohta markkinataloudelle. Siunauksena on minulla miljonääri-isä unohtamatta äitiä ja SUURIA SANOJA pieniä askelia - julkaisu. Viimeinen vitsi laskutikusta - jaetaan ja kerrotaan - on totta toinen puoli. Teemme sen kuitenkin selvitäksemme, emme päästäksemme lööppeihin, muuten höyhenestä tulee lintuinfluenssan saastuttamia kanoja.

perjantai 16. helmikuuta 2007

Viimeinen villitys

Kuolleen prinsessan muistolle - musiikki saa minut palaamaan aikaan, jolloin sain postia "Prinsessa" - tittelillä. Siitä on vierähtänyt lähes 50 vuotta. Olen sama prinsessa, jonka Lumoprinssi asuu Pomppulinnassa Tonavan rannalla. Olen ollut uupunut, mutta en niin masentunut, ettenkö pääsisi sängystä ylös. 
Omaishoitajana on nukuttava sillon, kun siihen on tilaisuus. Itse kävin ottamassa tunnin torkut kauppareissulla. Poikkesin omalle sohvalle, takki päällä ja kauppakassit vierellä uinahdin sen ajan, mitä milloinkin oli vajetta. 
- Olipa siellä pitkäkielinen pappi, kotona odottaja tuumasi tai veisasi virsiä, että kylä kaikui. Kolmas tapa oli mököttää puhumattomana näkemättä, että olin tullut. Sanoin hänelle: 
- Jos koira olisi yksin kotona, se tervehtisi minua iloisesti häntää heiluttaen palatessani. Johon vastaus oli valmiina: 
- Minä en sinulle häntää heiluta. 

Toinen tilaisuus torkkuihin oli päivällisen ja iltakahvin välillä TV:n ääressä. En voinut yhdistää eri toimintoja ja lähteä päivällisen jälkeen, vaan kaikki tapahtui niin kuin heillä oli ollut tapana äidin eläessä.
Minun ongelmani olikin oppia nukkumaan sängyssä. Vuosia on vierähtänyt siihen 7. On ollut erilaisia tunnetiloja. Radion kanavauudistus sai minut pomppaamaan ylös sängystä kirjoittamaan palautetta."Tunnen itseni poliittiseksi huoraksi, kun pääministeri änkee kotiini klo 7.00 aamulla enkä ole sopinut aikaa hänen kanssaan." Tätä mieltä olivat monet muutkin radionkuuntelijat. Aamunavauksien piti antaa aikaa poliittisille puheenvuoroille. 


Tämä on reviirin puolustamista. Pidän kiinni oikeudesta koti- ja naisrauhaan. Nyt vielä enemmän, kun olen jäänyt eläkkeelle. Viivyn sängyssä aamusta ainakin kahdeksaan kuunnellen muutamat virret ja pari hartautta. Muutama vuosi sitten vielä pomppasin pystyyn kuullessani miesäänen yksinlaulua. Tarkistin, olenko nukkunut pommiin ja minua odotetaan.
 

 Työaikana kaikki häiriköt soittivat yöllä, sillä unihäiriöiset nukkuvat päivät ja valvovat yöt. Tarkistin numeronäytöstä, milloin viimeksi masentuneella omaishoitajalla oli hätä. Puhelin hälyytti pitkään, mutta en vastannut. Olin luvannut vastata ihmisten aikaan soitettuihin puheluihin. Sitten luen kuolinilmoituksen. Omaishoitoasiat piti järjestää uudelleen, kun hoitaja on kuollut. Omaishoidossa on kyse hoitajan jaksamisesta.
 

Niin kauan on omaishoitoa, kun on hoitajia. Ympärillä vellovat ongelmat ovat päättäjien vapautta kantaa vastuuta tai olla kantamatta. Nyt ehdokkaita taas on tyrkyllä tuettuna suurella rahalla ja katteettomilla lupauksilla. Siitä on osoituksena roskikseen heitetyt tilin ylityksestä kertovat tiliotteet. Pitäisikö ne tuoda julkisuuteen kuin Norjan kuninkaallisten paljastetut tilitiedot. 
Pistän ne kuitenkin "vihreän veran alle", se on ihmeitä tekevä kirjekuori, jossa on ikänsä vankilassa viettäneen Maurin tarina. Hänen päivänsä päättyivät ennen parannuksen tekoa työn ääreen. Kesämökille tehty murtokeikka paljastui, kun sairauskohtaus yllätti ja lumi antoi kevyen peiton siihen asti, kunnes mökinomistaja totesi: Mauri on tehnyt tehtävänsä, Mauri saa mennä.
 


Enää en pysty keskittymään kirjoittamiseen, kun kerrostaloa remontoidaan. Poran ääni ottaa hermoon. Mutta pitää vielä kertoa marjamatkasta kaupungin herrojen kanssa. 
Ostin työhuoneen kauniista käsityöläisten talosta. Olin tietämättäni ottanut riskin ostamalla osakkeen työhuoneekseni. Laman seurauksena osakkeita oli joutuneet pankin haltuun. Työhuone oli käytössä, mutta nurkanvaltaajat aloittivat muutostyöt. Betoninpölyä oli kaikkialla. Toiseen kerrokseen asiakas kiipesi tikapuita pitkin, pujahti muovien välistä käytävään ja ovelleni. 
- On tänne vaikea tulla, hän sanoi. Jätin rakennustyömaan valmistumaan ja lähdin laitospaikkaa tarvitsevien vanhempieni hoitajaksi. Pankilta tuli ilmoitus, että he myyvät koko talon halvalla vuokralaiselleen. Pidin kiinni oikeudestani velattomaan työhuoneeseen. Välimiesoikeudella uhaten he painostivat minut myymään osakkeet. Työhuone oli nuoren hierojan käytössä ja olisin tarvinnut sitä vielä itsekin tehdäkseni työtä eläkeikään asti.
 

Tämä kertoo työn tekemisestä ja työntekijän arvostuksesta suuremmassa mittakaavassa julmalle jumalalle (markkinavoimille). Mauri on tehnyt tehtävänsä, Mauri saa mennä.
Itsemurhaiskuun valmis punainen laukku on pakattu, aseena kynä ja autiolla saarella läppäri. Enkä odota enää pelastajaa.

torstai 15. helmikuuta 2007

Punaiset vuodet

Kotisivuni Oppimispäiväkirjan sisällysluettelon projektit sisältävät jokainen oman opetuksensa. Työympäristön Feng shui kurkisti myös henkilökohtaista karttaa. Elementtini on metalli, tuhoava elementti on tuli. Niin on ollut, tuli on polttanut karrelle aikansa, mutta punaisen värin aika kestää vain hetken. Nyt on sen aika myönteisessä mielessä. Uskon sen kestävän vaalitulokseen asti.
 

Syntyperästään ei voi luopua, vaikka siitä olisi seurannut vankeutta tai hengen menetys. Nyt on aika tiedostaa, että ennen syntymääni tapahtumiin ei ole minulla mitään osuutta eikä syntymäni jälkeenkään. Mutta veri on vettä sakeampaa. 
Jotenkin vaistosin 5-vuotiaan tytön hellästä kädenpuristuksesta punavankipatsaalla. Siinä kohtaamisessa oli jotakin solumuistia, koska näistä tapahtumista ei ollut mitään puhuttu. On vain tiedonmurusia, joista olin kuullut lapsena. Oliko heillä tasa-arvoinen oikeus puolustaa elämäänsä, kun kiinniotettuna joutuivat valinnan eteen? 
Luovutko torpparina syntyperästäsi ja työväenaatteesta? Näin mestattujen muistoksi pystytettyyn muistomerkkiin on kirjoitettu. Vakaumuksensa puolesta kaatuneille. Itse olen puoleni valinnut vaikka ristiinnaulittuna - oikealla puolella. Kaukana ei ole aika, jolloin saksalaisista yhteyksistä kerättiin kokoomaleireille. Onko vanhuus tämän päivän vakaumus ja heitteillejätön ja unohduksen syy?

Vaihtuneet tähdet

Sininen tähti vaihtui oranssiin, kun väri veti puoleensa kadulla. Kuinka se minua puhutteli? Oli poiminut kiireetömän kulkijan. Olisin seurannut oranssiin pukuun verhoutunutta munkkia, mutta ajatukset olivat kummitädin hautajaisissa. 
Kului aikaa vuosi, ajankohta ennen joulua. Joku koputti olkapäälle. Ajattelin, ahdistelija. mutta lähestyjä olikin nuori munkki, nyt toppahaalareissa. Kävimme keskustelun. Heidän yhteisössään munkit ovat lapsia (poikia), naiset ovat äitejä. 
- Missä sinä vietät joulusi? Se oli kutsuva kysymys. 
- Menen maalle tyttären perheen luokse. 

Kerroin tästä keskustelusta vilkkaille tytöille. He pitivät sitä mahdollisena, että vaihtaisinkin joulunviettopaikkaa Munkkiklubille. Siitä tämä varoitus, etten saa paljastaa olevani tyttöjen mummi.
 

Seurakuntani on kuitenkin vaihtunut. Olen kyllästynyt muuttojen yhteydessä seurakuntien vaihtumiseen. Samalla vaihtui myös kieli, joka on minun "zu Hause Pflegen" -kieli. Omaishoito ja politiikka selvitetään suomeksi. Mitä enemmän puhutaan, sen vaikeampaa sitä on ymmärtää. 
Avasin omalta osaltani tämän kevään vaalipuheet savoksi. Pohjana on neljäs ukkaasi tulkittuna nykysuomeksi: Kunnioita isääsi ja äitiäsi ja selityskohdassa piäsnuatikoiden totteleminen. Jos vallanpitäjät hoitavat asiansa hyvin, on tyytyminen siihen. Mutta kehottaa ääneen ihmettelemään vääryyksiä pistämällä kivet kuppiin. Sen olen tehnyt. 

Neljä vuotta olen ollut kivityksen kohteena, kun minusta on tullut Varhennettu Vanhus. Saan kuitenkin eläkettä kattamaan menot, joten en seuraa ranskalaista nunnaa maailman pahimpaan paikkaan. Löysi itsensä Kairon kaatopaikalta. Jään muistuttamaan kolmen koplaa hierojien edunvalvojina, kuinka he yrittivät saada ammattitutkinnon suorittaneet hierojat työskentelemään edukseen kuin katuhuorat. Tämä tapahtui eduskunnasta käsin. On aika ottaa esille naiskauppa Suomessa johdettuna valtaakäyttävien mandaatilla.
 

Verkkokirjoitustaitoisena yrittäjän erikoisammattitutkinnolle tuli käyttöä arvioidessani subjektiivisesti laillistetun hierojan ja "omaishoitajan" asemaa.
Antti Holopainen, tie vapauteen, antaa minulle tarkoituksen jäädä paikalleni lunastamaan jaossa olevia hierontaseteleitä. 

Yli 20 vuotta sitten kaupunki myi tuotettani 10% alennuksella eläkeläisille uudessa palvelukeskuksessa. Heitä oli yli 17.000, mikä vastaa tätä päivää. Sain nimen sosiaalinen hieroja, kun en suostunut jonon ohittajien vaatimukseen: 
- Poikani on kansanedustaja, kyllä minun pitää päästä heti halpaan hierontaan. Ystävätkin ovat sitä mieltä. 

Ei ollut aikoja. Tämä toistui aivan äsken lomapaikkaa tarvitsevan omaishoitajan kohdalla. Joku tärkeämpi tarvitsi pääsiäiseksi lomaa ja hoidettavan vähemmän tärkeän paikalle laitokseen. Miksi tämä saa tapahtua niin avoimessa yhteiskunnassa? Siksi, että voimassa on suljetun yhteiskunnan säännöt.
Jos haluat muutosta, äänestä Anttia ja muita ehdokkaita, jotka ovat muutoksen takana. Antin eduskuntaan äänestäjät lupaan kohdata kaikki työni merkeissä, jos sinulla on antamani hierontaseteli.

keskiviikko 14. helmikuuta 2007

Ulalla

Olen ihan pihalla, kuin Valkealahden kesävieraat naapurin silmin nähtynä. He pitivät kilibailuja kesäisenä viikonloppuna. Itse jouduin vain toteamaan puhelimessa. Kaho, mikä kaho. Jokainen on yrittänyt hyötyä minusta. Kohtalokseni koitui kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan mökkiläiset edunsaajana. Nyt ei ole kuitenkaan aika selvittää näitä asioita, vaan kuinka pääsen Munkkiklubi-blogiin kirjoittamaan. Se tapahtui yrityksen ja erehdyksen kautta. Blogilla on omat kotkotuksensa, mutta nyt olen sisällä.
Tämä on yhtä huikea seikkailu minulle, kuin Harry Potterille omansa. Kohta nähdään.

tiistai 13. helmikuuta 2007

Tyttömäinen olo

Olen oppinut uuden kirjoitustaidon verkossa. 
Minä haluan kirjoittaa kaunoa, sanoi pieni alakoululainen. Siinähän mummi voi auttaa, olihan se oppiaineena vielä oppikoulussakin. Mutta tietoni ja taitoni olivat ruostuneet, tyyppikirjaimet olivat vaihtuneet moneen kertaan. Kirjakaupasta ostin mallivihkot ja aloimme harjoittelemaan. Vuoden kuluttua pikkusisko halusi kirjoittaa kaunoa. Vanha ei kelvannut, taas kirjoitetaan uudella tavalla. Ostin itselleni kirjoitusvihkoja ja olen niihin harjoitellut uusimman tyylin.
 

Verkkokirjoitustaito onkin toinen juttu. Tarvitsin kirjoittaakseni tietokoneen, hiiren, näppäimistön ja tulostimen. Nettiyhteydeksi modeemin ja sopimuksia. Hyydyin kuin Kimi Räikkönen lähtöruutuun kaksi vuotta sitten, kun olin ilmoittautunut etäopiskelijaksi verkkoympäristöön. Mutta Kimin solmiessa rahakkaan sopimuksen Ferrarin kanssa, minä teen samoin ilmaiseksi. Lähden vaalityöhön ferrarinpunaisessa ja uskon tuloksiin, että päihdelääkäri saa tarvittavat äänet tullakseen valituksi eduskuntaan. 

Nyt voin kirjoittaa verkossa mielipiteitäni, kun tähän asti on kyselty: 
- Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä? 
- Sitä juuri, en ole vielä vanhainkotipaikkaa lakanoiden välissä varannut. 
Nyt olen eläkkeellä, mutta annan vielä vaalityöhön ilmaisia hierontaseteleitä. Testaan kuponkikauppaa, jota vanhuspalvelussa toteutetaan. Palvelusetelillä maksaessasi on hinta korkeampi kuin rahalla maksaessasi. Mutta hierontasetelillä saat yhden tunnin ilmaisen hieronnan. 
Tule yllättymään, voiko yksi kerta niin paljon auttaa. Ihmeitä on tapahtunut. Afatikko sai puhe- ja aloitekykynsä takaisin. Vanhus siirtyi kävelevien puolelle laitoksessa ja monta muuta ihmettä olen nähnyt. Olet kadottanut yhteyden itseesi. Sen löytämiseen tarvitaan kansanparannustaitoa, hierontaa.

Tunnetilani on tyttömäinen olo, kun olen oppinut verkkokirjoitustaidon ja hatuttaminen amerikkalaisella unelmahatulla. 7-kymppinenkin voi vaihtaa työpaikkaa, kun tuotteesta en ole luopunut. Yhteiskunnan rasismista olen päässyt osalliseksi. Ikä, sukupuoli, syntyperä, koulutus (ei-akateeminen, verkkokirjoitustaidoton) jakoivat kansaa kahtia viime vuosisadan alussa. "Mene muinaismummojen muistelupiiriin", oli kehoitus yrittäessäni luoda omaishoitajille vertaistukifoorumia verkossa. Se toimii. On ilmaista, ei matka eikä aika ole esteenä. Paljon rahaa on kulunut turhaan touhotukseen, mutta mitä on saatu aikaan. Lisää eriarvoisuutta, mutta eipä käy 'katteeks'.

Uusi osoite

Hätääntynyt pyyntö: "Kun sinä menet sinne Munkkiklubille, älä kerro, että olet minun mummo." Lupasin säästä pienen tytön julmalta jumalalta, jolle Sinuhe oli uhrannut rakkaansa. 
Politiikassa on rituaalit menossa. Kuka keksii kilpailussa mitä kauheimpia uhkakuvia tapahtuvan, jos sanojat eivät olekaan voitolla äänestyskyselyissä.

Nyt olen tullut Munkkiklubille. Tarkkailen subjektiivisesti, mitä on saatu aikaan kuluneena vaalikautena. Kierrätystä: Pappi tulee surutaloon. Emäntä on kuollut. Esittää osanottonsa leskelle, joka tokaisee: 

- Olisihan sillä vielä pienet pojat harjoitelleet. 
Päällimmäisenä oli ajatus polkupyörän katoamisesta. Polkupyörän olisi voinut vielä antaa sukulaispojille, joille se oli tullut luvatuksi. Mutta varas ehti ensin.
 

Pääkallonpaikalla on ollut suuria suunnitelmia itsekunkin päänmenoksi. Mutta naapuri ehti ensiksi. Kaupallinen edustusto työllisti naisiaan ja paljastui. Hitaana hämäläisenä hierojien edunvalvojalta tuhraantui 20 vuotta julkilausumaan laillistettujen hierojien tuotteesta: Hieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa periaatteella, "kuka kysyy, kuka maksaa". 
Hän kuvasi suomalaista hoidon tasoa. Hänellä oli ollut pää irti. Kun se liitettiin runomaratoonarin jalkoihin, hänestä tuli kansanedustaja. Itse yrittäjän erikoisammattitutkinnon suorittaneena hierojana ja omaishoitajana olen kirjannut kaiken näyttökansioon, mitä tapahtuu, kun toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistelee ja vielä housut nilkoissa.
Hierojista huoria ja huorista salarakkaita, kun oma etu on kyseessä, mistä vaalirahoitus järjestyy.
Minulla ei ole kuin yksi ilmainen ääni annettuna oikealle ehdokkaalle. Vain annetut äänet lasketaan.


12.2.2011 
Miksi äänestän?
Se on ainoa oikeuteni Syntisenlaulunmaassa ja sitä yhtä ilmaista ääntä on syynätty puolelta ja toiselta. Onko se ostettu vai monistunut, kun äänestäjien lukumäärä ei vastaa äänimäärää. Sitä tutkimaan pitää kutsua ulkolaisia vaalitarkkailijoita. Muut oikeuteni on minulta otettu pois ehdottoman yli-ikäisenä ja ilman työhistoriaa. Komukit kulkevat maailman ympäri muistamatta, miksi kulkevat. Lyyli Kipot kansoittavat kaikki palvelupaikat.
Vaalikautena meistä varhennetuista vanhuksista on tullut nuorten missukkapoliitikkojen mielestä kaiken pahan alku ja juuri. Kokovartaloministeri omalla vahvuudellaan julistaa. 
- Irlantia on tuettava, että eläkeläisten rahat säästyvät. Se paljastaa, että ulosotonuhalla maksamamme eläkemaksut on pelattu uhkapeleissä. Sama kohtalo on veteraaneille kerätyt rahastot. Mitään sieltä ei liikene veteraanien kuntoutukseen. Jos nyt  poliitikon sulla ja silmillä ei näe kuntoisuuden mitaksi kaiken kattavaa lupausta "havuseppele haudalle kuoltua". 
Palataan päiväjärjestykseen säätämään lakeja yhteisten asioiden hoidon turvaamiseksi. Vaihdetaan palveluseteli sosiaaliseen lompakkoon, jota ensiksi ehtinyt ei putsaa kokonaan. Ylijäämä miljoonille on minulla käyttöä rosvopaistin kypsennyskääreenä. Sitten tiedän, miltä rauha tuoksuu.